Kim Jong-unin imago murenee, kansa pilkkaa jo hiustyyliäkin

Pohjois-Korean itsevaltaisen johtajan Kim Jong-unin suosion kerrotaan olevan laskussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Ihmiset sanovat, ettei toivoa ole enää”, pohjoiskorealainen lähde sanoo Daily NK:n puhelinhaastattelussa.

”Kimin suosio kansalaisten parissa on laskenut nopeasti”, hän jatkaa

Kimin uskotaan suorittaneen tämän vuoden aikana puhdistuksia maan sotilasjohdossa. Kim on muun muassa joko teloituttanut tai siirtänyt sivuun luottomiehenään pidetyn puolustusministeri Hyon Jong Cholin.

Huhuja puhdistuksista on yritetty tukahduttaa, mutta heikolla menestyksellä. Lähteen mukaan puhdistukset näkyvät Kimin julkisuuskuvassa.

Lähteen mukaan monet kutsuvatkin Kimiä jopa isäänsä ja maan edellistä johtajaa Kim Jong-iliä pahemmaksi hallitsijaksi.

Pohjoiskorealaisten kerrotaan nykyisin jopa vitsailevan vahvan henkilökultin ympärilleen rakentaneesta Kimistä. Esimerkiksi propagandalähetyksissä viime aikoina toisteltu Kim Jong-ilin toteamus siitä, kuinka hänen poikansa on häntä ”kymmenen kertaa parempi seuraaja” maan hallitsijaksi, on muodostunut vitsiksi.

Kim Jong-iliä verrattiin pohjoiskorealaisten parissa usein maan mytologiassa tärkeän Baekdu-vuoren arvaamattomaan säähän. Samaa vertausta käytetään lähteen mukaan huumorilla nyt myös Kim Jong-unista.

”Ihmiset huomauttavat, että kymmenkertaisesti saman luonteen omaava ihminen takaa, että kansa pysyy onnettomana”, hän selittää.

Toinen Daily NK:lle puhunut lähde vahvistaa kertomukset. Hänen mukaansa Kimiä ivataan jopa armeijan ja puolueen parissa.

Kimin pilkkaaminen ei myöskään rajoitu enää vain hänen arvaamattomaan johtamistapaansa. Jopa Kimin hiustyylistä on nimittäin tullut vitsien aihe.

Lähde kertoo, että opiskelijat ovat alkaneet kutsua Kimin hiustyyliä ”gangsteritukaksi” ja pilkata opiskelijoita, jotka leikkauttavat itselleen samanlaiset hiukset kuin johtajalla.

Vitsiin kuuluu myös, että sen kohde kysyy sarkastisesti, ”kuka rohkenee ivata” suurta johtajaa.

Viime aikoina myös Kimin ulkomuoto on alkanut puhuttaa tarkkailijoita. Kuvien perusteella mies on lihonut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana ja monet asiantuntijat uskovat vakavan ylipainon näkyvän myös miehen terveydentilassa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)