Verkkouutiset

Tiedustelutiedon mukaan Kim Jong-unin suosio murenee – ”hän tunnusti, kuinka vaikeaa on johtaa”

Pohjois-Korean eliitin luotto maan johtajaan Kim Jong-uniin heikkenee, sanoo Etelä-Korean tiedustelupalvelu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Korean tiedustelupalvelu (NIS) on antanut maan parlamentille arvion Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin asemasta.

Kim Jong-un, 31 tai 32, nousi valtaan vuonna 2011 isänsä ja maan edellisen johtaja Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen.

Monet asiantuntijat ovat epäilleet nuoren Kimin otetta vallankahvasta. Luottamusta Kimin asemaan ovat heikentäneet etenkin uskotut puhdistukset, joihin on kuulunut väitetysti maan johtohahmojen summittaisia teloituksia.

Lisäksi Kim on kadonnut pariin otteeseen selittämättömästi julkisuudesta verrattain pitkiksi ajoiksi.

Eteläkorealaisen Chosun Ilbon mukaan NIS:n johtaja Lee Bjung-ho totesi kansanedustajille eliitin luoton Kimiin murenevan. Hän havainnollisti asiaa vertaamalla eliitin tuntoja Kimin edeltäjien aikakausilta.

”Mikäli lojaliteetti ja usko yhteiseen kohtaloon oli valtion perustajan Kim Il-Sungin kohdalla 100 ja hänen poikansa Kim Jong-ilin aikana ehkä 50–70, on se nyt vain 10”, Lee kuvaili.

Hän kertoi Kim Jong-unin jopa ”tunnustaneen, kuinka vaikeaa maan johtaminen on”.

Tiedustelupäällikön mukaan uskollisuus johtajalle heikkenee myös vahvalle Kimin suvun henkilökultille altistetun kansan parissa.

”Pohjoiskorealaiset vaikuttavat päällisin puolin siltä kuin he olisivat uskollisia Kim Jong-unille. He kuitenkin näyttävät olevan vähemmän uskollisia kuin ennen. Se johtuu markkinoiden, kännyköiden ja ulkomailla työskentelevien työläisten vaikutuksesta”, Lee selvitti.

Lee otti selonteossaan kantaa myös Pohjois-Korean viimeaikaisiin tapahtumiin.

Hänen mukaansa etenkin Kiinan painostus, mutta myös heikot valmistelut, ovat olleet syynä siihen, ettei Pohjois-Korea ole vieläkään laukaissut jo pitkään odotettua satelliittia.

Avaruusraketin laukaisua on pidetty yleisesti tekosyynä strategiselle ohjuskokeelle. Koetta odotettiin lauantaina 10. lokakuuta. Silloin Pohjois-Koreassa juhlittiin suurieleisesti maan työväenpuolueen 70-vuotispäivää. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut

Leeltä kysyttiin parlamentissa myös Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta. Pohjois-Korean kerrottiin tiistaina valmistautuvan uuteen ydinkokeeseen.

Leen mukaan Etelä-Korean tiedustelu tarkkailee jatkuvasti Pohjois-Korean Yongbyonin ydinlaitoksen toimintaa. Hän vahvisti epäilykset tulevasta ydinkokeesta, mutta totesi, ettei se ole odotettavissa vielä lähiaikoina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)