Verkkouutiset

Italia ”hukannut” 100 000 maahanmuuttajaa muualle Eurooppaan

Italian laivasto pelasti Välimereltä jopa 170 000 siirtolaista vuonna 2014. Vain 70 000 olinpaikka on selvillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Välimeren yli pyrkivien siirtolaisten määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Matkan turvaamisen lisäksi Euroopan viranomaiset pähkäilevät, mitä kasvavien muuttajavirtojen kanssa tulisi tehdä.

Newsweekin reportaasin mukaan vuonna 2014 mereltä pelastetuista ja Italiaan tuoduista 170 000 siirtolaisesta noin 100 000 on ”kadonnut viranomaisilta” sen jälkeen, kun he saapuivat Italiaan.

Lehden mukaan maasta kantautuu myös jatkuvasti kertomuksia siitä, kuinka poliisi on kuljettanut bussilasteittain siirtolaisia suurten kaupunkien juna- ja bussiasemille siinä toivossa, että he jättäisivät Italian.

Italian viranomaisten ahdinko on ymmärrettävää. Huhtikuussa Välimereltä pelastettiin pelkästään yhden viikon aikana kaikkiaan 13 500 siirtolaista. Peräti 1 600 uskotaan puolestaan menehtyneen tämän vuoden aikana merta ylittäessään.

Yksin Libyasta odotetaan tänä vuonna jopa 500 000 siirtolaista, joista monet ylittävät Välimeren henkensä kaupalla hädin tuskin merikelpoisilla veneillä.

Valtaosa siirtolaisista rantautuu Italiaan, jonka vastaanottokeskuksissa on vain 66 000 vuodepaikkaa. Turvapaikan saaminen Italiasta kestää puolisen vuotta. Moni ei myöskään kykene todistamaan henkilöllisyyttään tai kotimaataan, eikä voi edes tehdä hakemusta. Italiaan ei myöskään haluta jäädä maan eurooppalaisittain kapean sosiaaliturvajärjestelmän ja vaikean työllisyystilanteen vuoksi.

Periaatteessa kaikki, jotka eivät saa turvapaikkaa tulisi Italian lain nojalla karkottaa. Todellisuudessa vain harva karkotettu kuitenkaan lähtee maasta. Karkotus ei myöskään onnistu, mikäli maahan tullut henkilö ei kerro, kuka hän on ja mistä hän on tullut.

Newsweekin mukaan Italia antoi viime vuonna 40 000 karkotuspäätöstä. Päätöksen saaneista vain 5 000 lähti takaisin kotimaahansa.

”Kirjaimellisesti kymmeniä näistä ulkomaalaisista katoaa jatkuvasti. Heidät pelastetaan mereltä ja lasketaan. Sitten kun he pääsevät rantaan heidän vain annetaan kadota”, maahanmuuttoasioihin erikoistunut toimittaja Fabrizio Gatti kommentoi.

Turvapaikka-asioita hoitava juristi Andrea Maestri sanoo viranomaisten antavan siirtolaisten mennä tahallaan.

”Poliisi toimi näin melko avoimesti viime vuonna ja he menettelevät epäilemättä samoin tänäkin vuonna – erityisesti kesällä, kun tämä lähtee käsistä”, Maestri kommentoi.

Hänen mukaansa asiasta saa oikean kuvan, kun menee Milanon asemalle ja katselee sinne pysähteleviä linja-autoja.

Välimerellä on sattunut viimeisen viikon sisällä useita veneturmia, joissa on kuollut satoja siirtolaisia.

Noin 700 ihmisen uskotaan kuolleen sunnuntaina, kun Libyasta lähtenyt siirtolaisvene kaatui avomerellä. Veneessä olijoista vain kymmeniä saatiin pelastettua.

Maanantaina Italian ja Maltan viranomaiset kertoivat ainakin kahdesta uudesta pelastusoperaatiosta Välimerellä. Yhteensä veneissä uskotaan olevan yli 400 ihmistä.

EU-johdon vastauksia siirtolaiskriisiin on arvosteltu. Ruotsalainen europarlamentaarikko Cecilia Wikström vertasi nykytilannetta holokaustiin maanantaina antamassaan haastattelussa. Hänen mukaansa EU-maiden olisi tehtävä kaikkensa, jotta siirtolaisille voitaisiin taata turvallinen pääsy Eurooppaan.

BBC:n mukaan joissakin EU-maissa ollaan sitä mieltä, että Välimeren partiointia olisi lisättävä. Toiset taas ehdottavat leirien perustamista Pohjois-Afrikkaan. Tämä mahdollistaisi turvapaikan hakemisen ilman, että ihmisten tarvitsisi ylittää Välimerta.

EU-johto kerääntyy torstaina hätäkokoukseen, jossa käsitellään Välimeren siirtolaistilannetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)