Lähes 700 pelätään kuolleen Välimerellä

Lähes 700 Italiaan pyrkineen pelätään kuolleen Välimerellä, kertoo RAI.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradioyhtiön mukaan Sisiliaan pyrkinyt, pakolaisia täyteen ahdattu kalastusalus kaatui lähdettyään Libyasta avomerelle.

Italian viranomaiset ovat onnistuneet pelastamaan toistaiseksi viitisenkymmentä ihmistä. Aluksessa oli noin 700 Eurooppaan pyrkijää. Tähän mennessä merestä on löydetty hieman yli 20 vainajaa.

Samalla alueella liikkunut kauppa-alus havaitsi aluksen olevan vaikeuksissa. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan vaikeuksiin joutunut pakolaisalus olisi tullut portugalilaisen kauppa-aluksen vierelle. Kalastusaluksessa olleet ilmeisesti ryntäsivät aluksen toiselle laidalle, jolloin se kaatui.

Paikalla on nyt muun muassa Italian merivartioston aluksia sekä kuusi alueella liikkunutta kalastusalusta.

RAI:n haastatteleman YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tiedottaja Carlotta Samin mukaan tapauksesta uhkaa tulla ”yksi suurimmista tragedioista Välimerellä”.

Vain noin viikko sitten 400 ihmistä hukkui täyteen ahdetun aluksen haaksirikossa matkalla Italiaan.

Lue myös:

”Teurastus Välimerellä, mitä tekee EU?”

EU-ulkoministeri pakolaisaallosta: Etelä-Eurooppa ei voi olla yksin vastuussa

”Olen syvästi surullinen” – paavi vaatii puuttumaan Välimeren tilanteeseen

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)