Verkkouutiset

”Nämä eivät ole harmittomia rakennuksia” – Hitlerin lomaparatiisin pelastaminen jakaa Saksaa

Berliinistä pohjoiseen sijaitsevan Proran lomakeskuksen kohtalo jakaa mielipiteitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Proran kolossinakin tunnettu valtaisa lomakeskus sijaitsee rannalla Rügenin saarella Berliinistä pohjoiseen. Valtaisa 4,5 kilometriä pitkä rakennusjono oli aikanaan osa natsijohtaja Adolf Hitlerin visiota kansallisesta vapaa-ajan järjestelmästä, jonka tarkoituksena oli pönkittää natsien valtaa.

KDF -nimellä (Kraft durch Freude, suom. voimaa ilon kautta) tunnettu ohjelma nousi maailman suurimmaksi matkailualan toimijaksi 1930-luvulla.

KDF:n oli tarkoitus murtaa luokkaeroja tuomalla keskiluokan lomanviettomahdollisuudet massojen ulottuville.

Toisen maailmansodan jälkeen Prora päätyi Itä-Saksan haltuun ja sen rakennusten annettiin rappeutua.

Daily Beast kertoo Proran rakennelmien alkaneen kuitenkin pikku hiljaa kiinnostaa sijoittajia. Sen mukaan Saksassa on alettu pohtia hylättyjen rakennusten korjaamista ja palauttamista alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa lomakeskuksena. Kunnotuksia on viety eteenpäin jo parin vuoden ajan.

Suunnitelmat Proran kunnostamisesta ovat törmänneet kovaan vastarintaan. Moni saksalainen näkee rakennukset edelleen natsimenneisyyden symbolina. Tilannetta pahentaa entisestään, että Hitler valitsi henkilökohtaisesti toteutuneen rakennussuunnitelman.

Rakennusten ulkonäköä ei myöskään voida muuttaa. Saksa tarjoaa verohelpotuksia historiallisten kiinteistöjen kunnostajille. Niitä ei kuitenkaan myönnetä, ellei rakennusten alkuperäinen ilme säily.

Tämän vuoksi monet ovat sitä mieltä, että kunnostaminen merkitsisi natsien suunnitelmien herättämistä henkiin.

”Nämä eivät ole harmittomia rakennuksia. Hitlerin alkuperäinen tarkoitus oli rakentaa lomakeskus tulevaa sotaa varten”, Proran historiaan erikoistunutta Prora documentation centeriä johtava Jurgen Rostock kommentoi.

Proran kunnostusprojektin pääsijoittajien Axel Beringin ja Michael Jacobin mukaan natsimenneisyydellä ei ole mitään merkitystä. Heille kyse on pelkästä bisneksestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)