Verkkouutiset

Heidi Hautalan miesystävän Magnitski-elokuvasta kansainvälinen jättiriita Brysselissä

Filmidokumentin esitys Euroopan parlamentissa peruttiin viime hetkessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Politico uutisoi Sergei Magnitskista (1972-2009) tehdyn dokumenttielokuvan esityksen Brysselissä tulleen perutuksi Magnitskin lesken lakimiesten väliintulon vuoksi.

Elokuva piti näyttää keskiviikkona vihreän meppi Heidi Hautalan emännöimässä tilaisuudessa. Elokuvan on tehnyt Hautalan miesystävä Andrei Nekrasov.

The Magnitsky Act – Behind The Scenes puolustaa Venäjän hallitusta syytöksiltä, jonka mukaan Sergei Magnitski murhattiin vankilassa Moskovassa hänen paljastustensa takia. Lakimiesten mukaan dokumentti halventaa kuolleen ihmisen kunniaa.

Filmin kerrotaan väittävän, että Magnitski todellisuudessa oli itse rikollinen ja kavalsi Venäjältä sijoittaja Bill Browderin kanssa miljoonia verodollareita.

Bill Browder on saanut päättäjät maailmalla hyväksymään Magnitski-lakeja, jotka rankaisevat tapaukseen osallisia venäläisiä.

Magnitskin lesken ja Browderin lakimiesten kerrotaan vaatineen dokumentin esityksen estämistä.

Heidi Hautalan kerrotaan todenneen, että filmiä ei voitu katsoa keskiviikkona ”eräiden ratkaistavien lakiasioiden vuoksi”.

Nekrasov uhkaa Browderia juridisilla toimilla esityksen estämisen vuoksi.

Vihreiden ryhmän Rebecca Harms twiittasi keskiviikkoiltana, että Hautalan-Nekrasovin tilaisuus ”EI ole Euroopan parlamentin Vihreän/EFA-ryhmän tilaisuus”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)