Verkkouutiset

ISIS:n mysteereistä oudoin on pieni kylä – ”emme edes tienneet olevamme kartoilla”

Islamilainen valtio on panostanut kaiken syrjäiseen ja sotilaallisesti merkityksettömään pikkukylään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset uutisoi syyskuussa Will McCantsin The ISIS Apocalypse -kirjassa kertomasta Dabiqin kylästä. Pohjoisen Syyrian kylässä on muutama tuhat asukasta ja sodankäynnin kannalta se sijaitsee aivan syrjässä. Kesällä 2014 ISIS kuitenkin laittoi jostain syystä aivan kaikkensa peliin kylän valtaamiseksi.

Syynä on Dabiqin asema suuren lopputaistelun näyttämönä islamilaisissa ennustuksissa.

ISIS:n pääkaupungin Rakkan vastarintaliikkeen Raqqa is Being Slaughtered Silently -sivuilla on julkaistu Dabiqista juttu Why Dapequ?. Siinä kylän asukas kertoo heidän yllättävästä asemastaan.

”Uskoin ettei kyläni sijaitse kartoilla, väestön tai rakennusten tai edes sähköverkon puolesta. ISIS:n tultua kesällä 2013 ja otettuaan ison moskeijan päämajakseen tajusin että nyt olemme maailman kaikilla kartoilla”, Ahman sanoo.

Jutussa kerrotaan kylässä tiedetyn profeetta Muhammedin maininnat heistä ja maaston sopimisesta taisteluihin. Kylä on ”lupauksen maa”, historiallisen Marj Dabiqin 1516 taistelun paikka, ottomaanien valloitusten lähtöpiste ja ”ovi ottomaaneille Syyriaan ja arabimaailmaan, laajentamaan heidän yli 500-vuotista valtakauttaan”.

ISIS:lle Dabiqin valtaaminen suurhyökkäyksellä oli jutun mukaan mediapromootiota. Sillä vakuutettiin suurelle joukolle taistelijoita, että he ovat osa profetiaa eivätkä he saa antaa periksi.

ISIS on käynyt mestaamassa useat vankinsa ja videoimassa tapahtuman juuri Dabiqissa, koska haluaa kansainvälisen median huomioivan kylän.

”Näin heidän teurastuksensa liitetään Dabiqiin ja hadithin tekstit liitetään kylään ja siten ISIS vetää läntisen maailman heidän ratkaisevaan taisteluunsa”, jutussa kuvaillaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)