Verkkouutiset

”Vastuuton”, ”hyvin asioista perillä” – Saksan valtiovarainministerin sanat kreikkalaiskollegasta ristiriidassa

Saksan tiukan talouslinjan henkilöitymä, valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen mielestä kreikkalaiskollega "ansaitsee kunnioituksen", mutta miesten välien on huhuttu myös olevan viileiden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Wolgang Schäuble kehuu Kreikan valtiovarainministeri Yanis Varoufakista ja Kreikan pääministeri Aleksis Tsiprasta Bild am Sonntagin haastattelussa ”hyvin koulutetuiksi ja asioista perillä oleviksi”. Hän myös totesi, että Varoufakisille ”sopimukset ovat tärkeämpiä kuin lausunnot”.

Kuitenkin Schäuble antoi sunnuntai-iltana suoran haastattelun ARD-televisiokanavan Bericht aus Berlin -ajankohtaisohjelmalle, jossa hän arvosteli Varoufakista tiukasti.

Schäuble suivaantui tällä kertaa Varoufakisin lauantaina kreikkalaiselle televisioyhtiö Skaille antamasta haastattelusta, jossa hän kyseenalaisti kesällä Euroopan keskuspankille erääntyvän lainan maksamisen.

– Jos meillä olisi se raha, maksaisimme, Varoufakis oli sanonut.

Schäuble sanoi ARD-kanavan haastattelussa sopineensa Varoufakin kanssa asioista, ja sen perusteella hän puolusti Kreikan lainaohjelman pidentämistä Saksan parlamentissa.

– Jos sitten samaan aikaan sanotaankin, että ei ole tarkoittanut sanomaansa, niin se ei ole vastuullinen toimintatapa meidän kanssamme, Schäuble sanoi.

Schäublen ja Varoufakisin huonoista väleistä on aiemminkin kirjoitettu julkisuudessa. Schäuble tunnetaan Saksan tarkan euron politiikan isänä ja hänellä on tapana korostaa sopimusten pitämisen tärkeyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)