Eurooppa ei voi jättää omaa turvallisuuttaan Yhdysvaltain avun varaan, arvostettu ulkopolitiikan tuntija Charles Kupchan varoittaa.
– Olisi virhe jäädä odottamaan kriisin puhkeamista. Varautumisen aika on viimeistään nyt, hän sanoo.
Kupchan on palvellut Yhdysvaltain edellisen presidentin Barack Obaman erityisavustajana sekä USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston keskeisenä Eurooppa-asiantuntijana Obaman ja Bill Clintonin presidenttikausien aikana. Nykyisin hän toimii kansainvälisten suhteiden professorina Georgetownin yliopistossa.
Tilanne, joka edellyttää EU:n sotilaallista itsenäistä voimankäyttöä, saattaa Kupchanin mukaan tulla eteen esimerkiksi Balkanilla, Kaukasuksen alueella tai Libyassa.
– Euroopan on pystyttävä seisomaan omilla jaloillaan silloinkin, jos USA on samaan aikaan sitoutunut konfliktiin jossain muualla.
Itsenäistä toimintakykyä EU tarvitsee hänen mukaansa ensisijaisesti juuri rajatuissa operaatioissa lähialueillaan. Vaikka toimintakyvyn kehittäminen vahvistaisi pelotetta myös Moskovan suuntaan, Venäjän edessä Eurooppa ei silti olisi yksin.
– Ei ole kuviteltavissa, että Venäjän uhatessa Yhdysvallat jättäytyisi syrjään, Kupchan sanoo.
Kahden prosentin tavoite ei ole uusi
Professori Kupchan tapasi Euroopan kansanpuolueen (EPP) ryhmäjohtoa ja tiedotusvälineiden edustajia perjantaina Tallinnassa.
Hän torjuu jyrkästi näkemykset, joiden mukaan eurooppalaisen puolustuskyvyn kehittäminen voisi jollain tavoin horjuttaa Natoa.
Vaatimus kaikkien Naton jäsenvaltioiden puolustusmenojen nostamisesta vähintään kahden prosentin tasolle bruttokansantuotteesta eivät ole presidentti Donald Trumpin keksintöä, hän muistuttaa. Barack Obama toisti useaan otteeseen saman vaatimuksen ja sitoutti muut Nato-jäsenet Walesin huippukokouksessa 2014.
Trump pitää teemaa esillä vähemmän diplomaattisin sanakääntein kuin edeltäjänsä, mutta sisältö ei ole uusi.
– Mitä enemmän EU:lla on omaa annettavaa, sitä vahvempi transatlanttinen liittosuhde tulee jatkossa olemaan, Kupchan sanoo.
”Euroopalla elintärkeä rooli”
Parhaillaan eletään Charles Kupchanin mukaan historiallista murroskautta, jota leimaa globaalien voimasuhteiden uusjako. Uudet voimakeskukset, kuten Kiina, Intia ja Brasilia, vahvistavat asemiaan, kun taas länsimaiden suhteellinen painoarvo on vääjäämättömästi heikentymässä.
– Samaan aikaan ei-liberaalit voimat ovat vahvempia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan, Kupchan sanoo.
Hän muistuttaa ilmiön olevan nähtävissä myös EU:n sisällä ja naapurustossa sekä Yhdysvalloissa.
– Liberaalin demokratian puolustamisessa Euroopalla on elintärkeä rooli. Ilman vahvaa Eurooppaa se ei voi selvitä.
Kääpiöstä jättiläiseksi
Professori Kupchan yhtyy näkemykseen, jonka mukaan puolustusulottuvuuden vahvistaminen voisi olla omiaan lujittamaan EU:n legitimiteettiä kansalaisten silmissä. Vaikka suuri osa unionin jäsenvaltioista ajoi alas puolustustaan kylmän sodan päätyttyä, epätoivoon ei hänen mukaansa silti ole syytä.
– Noin sadan vuoden ajan Yhdysvallat oli geopoliittinen kääpiö, hän muistuttaa.
Vuonna 1890 USA:n laivasto sijoittui kooltaan seitsemänneksitoista kansainvälisessä vertailussa – yhtä sijaa ylempänä oli Bulgaria. Vain kymmenen vuotta myöhemmin maan asevoimat oli kyetty nostamaan tasolle, joka vaikutti merkittävästi kansallistuntoon ja kansalliseen yhtenäisyyteen. Erillisten osavaltioiden kirjavasta joukosta oli muodostunut yksi kansakunta.
– Kun ennen oli sanottu ”Yhdysvallat ovat”, nyt sanottiin ”Yhdysvallat on”, Kupchan kiteyttää.
Heikki Hakala
