Verkkouutiset

Sotilastiedustelun ex-pomo paljastaa: USA ei tehnyt juuri mitään ISIS:n nousun estämiseksi

Yhdysvaltain sotilastiedustelu ennusti Isiksen nousun jo vuonna 2012. USA ei tästä huolimatta tehnyt paljokaan sen estämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen asevoimien tiedustelupalvelu Defense Intelligence Agencyn (DIA) entinen johtaja myöntää, että USA:n tekemät strategiset virheet ja maan asevoimien toimintatavat Lähi-idässä tekivät Syyrian konfliktista todennäköisemmän.

Nykyään eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Michael Flynn myöntää myös, että tuhannet irakilaisnuoret radikalisoituivat Irakin sodan aikana Irakissa sijaitsevissa yhdysvaltalaisvankiloissa. Moni näistä nuorista taistelee nyt niin kutsutun Islamilaisen valtion riveissä.

Isiksen onnistui kasvattaa joukkojaan Irakin sunnitaistelijoilla, joita Yhdysvaltain tukema Irakin shiiahallitus ei hyväksynyt maan turvallisuusjoukkoihin.

Flynnin mukaan sotilastiedustelu ennusti Isiksen nousun jo vuonna 2012, mutta Yhdysvallat ei tästä huolimatta tehnyt paljokaan sen estämiseksi, kertoo Business Insider viitaten Al Jazeeraan.

DIA ennusti, että osana Syyrian konfliktia itäiseen Syyriaan tullaan mahdollisesti perustamaan salafistinen ruhtinaskunta, selviää toukokuussa julkaistusta Yhdysvaltojen puolustusministeriön salaisesta raportista.

Raportin mukaan salafistit, Muslimiveljeskunta ja terroristijärjestö Irakin al-Qaida (AQI) olivat kuitenkin tärkeitä Syyrian kapinaa ajavia voimia. Syyrian oppositiota tukevat tahot nimenomaan halusivat salafistisen ruhtinaskunnan perustamista, jotta presidentti al-Assadin hallitus saataisiin eristettyä.

Flynnin mukaan Yhdysvaltojen olisi pitänyt tehdä viisaampaa ja parempaa yhteistyötä Syyrian kapinallisten kanssa.

– Mielestäni mokasimme heti alussa. Olemme ponnistelleet neljän vuoden ajan Syyriassa…missä on Vapaan Syyrian armeija, missä on al-Nusra, Flynn kysyy

– Jos et osallistu ja auta jotakuta, hän keksivät toisen keinon päästääkseen tavoitteeseensa.

Flynn selittää USA:n toimettomuutta sillä, että maan Syyria-politiikka on aina ollut monimutkaista.

– On kysyttävä presidentiltä (Barack Obama), mitä hän oikeastaan tekee tämänhetkisellä politiikalla, koska se on erittäin hämmentävä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)