Verkkouutiset

ISIS paiskasi saksalaisdemarin tyrmään – pakotettiin kuuntelemaan toverinsa mestausta

Islamilainen valtio houkutteli saksalaismiehen matkustamaan Syyriaan ja liittymään jihadistien riveihin. Mies joutui kuitenkin vankilaan syytettynä vakoilusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksalainen Ebrahim B matkusti Turkin kautta Syyriaan viime vuonna alkukesästä liittyäkseen Islamilaiseen valtioon. Jihadistit noutivat Wolfsburgista kotoisin oleva 26-vuotiaan saksalais-tunisialaisen miehen Turkin ja Syyrian väliseltä pitkältä rajalta ja kuljettivat Jarabuluksen kaupunkiin.

Ebrahimin tausta epäilytti kuitenkin Isiksen paikallisia johtajia. Mies oli liittynyt nuorempana Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Isis uskoi Ebrahimin olevan vakoilija ja vei hänet kuulusteluihin.

Tämän jälkeen Ebrahim oli vangittuna yhdessä Isiksen ”teloituskeskuksista” jossain päin Syyriaa. Sellistään käsin hänet pakotettiin kuuntelemaan toisen vangin mestausta.

– Se kuulosti siltä kuin joku olisi ajanut kissan yli, Ebrahim kertoo The Independentille.

Myöhemmin jihadistit heittivät päättömän vangin ruumiin Ebrahimin selliin. Päänsä menettänyttä vankia epäiltiin vakoilusta, aivan kuten Ebrahimia.

Ebrahimin mukaan hän säästyi mestaukselta ainoastaan sen vuoksi, että hänet rekrytoinut Isis-toimija puhui hänen puolestaan jihadisteille.

Ebrahimin onnistui paeta Saksaan kuin ihmeen kaupalla, kun hän oli saattamassa toista Isis-taistelijaa turkkilaiseen sairaalaan. Saksassa Ebrahim antautui viranomaisille. Häntä syytetään viime sunnuntaina alkaneessa oikeudenkäynnissä terroristijärjestöön kuulumisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)