Verkkouutiset

Suomen Ekonomit palkitsivat talousymmärrystä luovan kirjan

Sixten Korkman on saanut Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinnon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Ekonomien 30 000 euron kirjallisuuspalkinto on jaettu kymmenennen kerran. Palkinnon sai Sixten Korkmanin teos Talous ja utopia.

Palkintoraadin mukaan teos luo ymmärrystä, joka auttaa näkemään talouden kuvaa kokonaisvaltaisemmin ja sikäli edistää tänä vaikeana aikana haasteellista pidemmän tähtäimen päätöksentekoa.

Voittajakirjalle raati päätti antaa 24 000 euroa.

Tunnustuspalkintona jaettiin 6 000 euroa Karl-Erik Michelsenin teokselle Kone – Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla, jota raati luonnehti mielenkiintoiseksi kuvaukseksi johtamisesta ja johtajan persoonan ja johtamisfilosofian merkityksestä.

Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinto on Suomen ainoa yrityskirjapalkinto. Nyt jaettu palkinto on itse asiassa vuoden 2014 kirjallisuuspalkinto. Se kuitenkin haluttiin jakaa tänä vuonna, jolloin Suomen Ekonomit täyttää 80 vuotta.

– Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinto on tunnustus erityisen laadukkaalle ja ajankohtaiselle suomalaiselle teokselle, joka edustaa kauppatieteellisiä osaamis- ja tutkimusalueita, kertoo liiton toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming.

Liitto haluaa hänen mukaansa palkinnolla kohottaa suomalaisen yrityskirjallisuuden arvostusta ja tasoa myös kansainvälisessä vertailussa sekä vahvistaa Suomen Ekonomien merkitystä suomalaisen liiketoimintaosaamisen edistäjänä.

Palkintoraadin puheenjohtajana toimi edellisen kirjallisuuspalkinnon voittaja, hallituksen puheenjohtaja TkT, KM Helena Åhman Hunting Minds -yrityksestä. Raadin muut jäsenet olivat KTT Mika Aaltonen, tutkimusalueen johtaja Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta sekä hallitusammattilainen, head hunter Ari Rahkonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)