Verkkouutiset

HS vertasi – Ruotsi murskaa Suomen

Suomi on häviämässä talousmaaottelun Ruotsille isoin lukemin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsi on yllättänyt itsensäkin talouskasvun vauhdilla, kun Suomessa ollaan edelleen nollan tuntumassa, kertoo Helsingin Sanomat. Kolmannella vuosineljänneksellä talous kasvoi peräti 3,9 prosenttia vuodentakaisesta, kun Saksakin jäi alle puoleen tästä.

Myös vienti ja investoinnit ovat Ruotsissa alkaneet kasvaa. Kolmannella neljänneksellä vienti kasvoi 5,7 prosenttia vuodentakaisesta, kun se Suomessa supistui samaan aikaan 3,4 prosenttia. Ero johtuu muun muassa ulkomaankaupan rakenteesta. Ruotsin viennin pohja on laajempi, eikä niin sidoksissa Venäjään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ruotsissa työttömyys on vähentynyt ja työllisyys kasvaa. Suuri osa kunnista odottaa myös taloutensa olevan ensi vuonna ylijäämäinen. Nordea-pankin pääekonomisti Ruotsissa arvioikin, että maan talous on nyt hyvin vahvassa vedossa.

– Mietimme pikemminkin, että katto tulee vastaan. Toisin sanoen, että kyvykkäistä ihmisistä tulee pulaa, mikä rajoittaisi kasvua.

Maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden kasvava määrä tuo hänen mukaansa haasteita tulevaisuudessa. Arvioiden mukaan ratkaisevaa on, miten tulijat onnistutaan ottamaan mukaan työmarkkinoille.

– Jos katsoo silti esimerkiksi 2007 jälkeisen kriisin aikoja, on työllisyyden kasvusta merkittävä osa ollut ulkomaalaistaustaisen ansiota. Me olemme onnistuneet hoitamaan asian melko hyvin. On tärkeää, että sama kehitys jatkuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)