Verkkouutiset

Pohjoismaissa suhteellisesti maailman eniten menestyviä startup-firmoja

Erityisen vahvoilla Pohjoismaat ovat digitaalisten kuluttajatuotteiden kehittämisessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Menestyvien startup-yritysten määrä Pohjoismaissa on kasvanut vauhdilla. Creandum-yhtiön raportin mukaan viimeisen viiden vuoden aikana Pohjoismaissa on syntynyt yli kolme kertaa enemmän aloittelevia yrityksiä kuin vuosien 2000–2014 välillä. Näistä uusista startup-yrityksistä vähintään yksi vuodessa on osoittautunut yli miljardin arvoiseksi.

Creandum on raportissaan laittanut maailman maat järjestykseen sen mukaan, kuinka hyvä ilmapiiri niissä on startup-yrityksen perustamiselle. Tanska ylsi listalla maailman vähiten korruptoituneimmaksi maaksi ja parhaaksi maaksi perustaa yritys. Suomi pääsi ensimmäiselle sijalle tutkijoiden määrässä suhteessa väkilukuun. Suomi oli myös kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa.

Erityisen vahvoilla Pohjoismaat ovat digitaalisten kuluttajatuotteiden, etenkin pelien kehittämisessä. Peliyhtiöiden osuus onkin 33 prosenttia viimeisten viiden vuoden aikana syntyneistä startup-firmoista. Esimerkkejä näistä ovat ruotsalaiset peliyhtiöt Mojang ja King sekä suomalaiset Rovio ja Supercell.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)