Verkkouutiset

Hämärä urheiluvedonlyönti on miljardibisnes – iso peikko Suomessakin

Suurimmat hämärät vedonlyöntiyhtiöt ovat liikevaihdoltaan suurempia kuin Coca Cola – joka sentään on maailman 79:nneksi suurin yritys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mikkeliläinen jääpalloseura Kampparit, hyvin hoidettu ja hyvin menestynyt seura, tiedotti vähän aikaa sitten sitä kohdanneesta onnenpotkusta. Kampparit oli saanut sveitsiläisen pääyhteistyökumppaninsa rinnalle yllättäen ja pyytämättä toisenkin suurtukijan Sveitsistä. Maasta, jossa jääpalloa ei lajina lainkaan tunneta.

Käsi pystyyn se, jonka mielessä ei edes käväise epäilyksenpoikasta: rahanpesuako?

Näin raadolliseksi on ilmapiiri mennyt, että hyväntahtoinen tukija, vieläpä suhteellisen pienen mittaluokan avustuksellaankin, on mielessämme epäilyttävä.

– Kysymys on sveitsiläisestä yrittäjäpariskunnasta, joka ihastui Suomeen, Saimaaseen sekä mökkeilyyn ja tätä kautta tutustui puheenjohtajaamme Eero Tikanojaan, jääpalloon ja Kamppareihin, toiminnanjohtaja Kimmo Huotelin kertoo.

Huomattavasti suuremmista rahoista oli kysymys, kun jääkiekkoilun Liigassa pelaavan Tampereen Ilveksen myynnistä tehty aiesopimus taannoin peruttiin. Tässä yhteydessä puhuttiin julkisuudessakin ostajaehdokkaan ”epäeettisistä motiiveista”.

Rahanpesu ja etenkin tulosten manipulointi ovat isoja peikkoja pienessä, viattomassa Suomessakin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön päällikkö Harri Syväsalmi näyttää työhuoneessaan Helsingin Kruununhaassa kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin tuoretta viikkoraporttia.

Jalkapalloilun kansainvälinen kattojärjestö Fifa tukee kymmenen vuoden aikana yhteensä 20 miljoonalla eurolla Interpolin työtä match fixingin, pelitulosten manipuloinnin, karsimiseksi.

Paraikaa on noin 70 maailman maassa, kaikilla mantereilla, avoinna olevia tutkittavia tapauksia.

Syväsalmen mukaan match fixing on vakava ongelma kolmestakin syystä. Kyse on valtavista rahasummista, ottelutuloksia järjestelevät ammattimaiset rikosorganisaatiot, ja jos ne onnistuvat, se tuhoaa koko urheilun peruslähtökohdat; kilpailemisessa ei ole mitään järkeä, jos tulokset ratkaistaan manipuloimalla.

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge on luonnehtinut pelivilppiä jo dopingiakin suuremmaksi ongelmaksi.

– Match fixingin havaitseminen ja todentaminen ovat vaikeampia, ja rikollisen toiminnan torjuminen edellyttää ammattimaisen rajuja otteita sekä kansainvälistä yhteistyötä, Syväsalmi tiivistää.

Interpolin raportissa kerrataan tuoretta tapausta Australiassa, jossa kuusi brittiä jäi kiinni. Vyyhti oli alkanut purkautua jo Englannissa, kun Sportradarista ilmoitettiin Englannin jalkapalloliittoon ja poliisille pelitulosten manipulointiyrityksistä maan kuudennessa divisioonassa.

Sarjatason mataluuden vuoksi brittipoliisi ei suhtautunut vakavasti syytöksiin. Mutta 190 000 ihmisen tiedot henkilörekisteriinsä kirjannut Sportradar varoitti Australian poliisia, että rikollisryhmä oli matkalla maahan. Sikäläinen poliisi ottikin tiedon vakavasti, epäiltyjen puheluja kuunneltiin, ja he jäivät kiinni.

Jalkapalloilu ei suinkaan ole ainoa laji, jossa tuloksia pyritään järjestelemään vedonlyöntiä varten.

– Kriketti, biljardi, rugby, tennis, koripallo, yleisurheilu, Syväsalmi luettelee.

Kahden filippiiniläisen, maailman suurimman – ja suomalaisittain katsoen laittoman – vedonlyöntiyhtiön liikevaihto on kummallakin yhtä suuri tai suurempi kuin Coca Cola Companylla. Tämä antaa jo osviittaa hämärän pelirahan määrästä maailmanmitassa.

Ongelman edessä ei ole jääty passiivisiksi. Laajaa kansainvälistä yhteistyötä tehdään ja uusia keinoja puuttua hämäräbisnekseen on Syväsalmen mukaan saatu aikaan.

– Suomi on tässä kokoaan suuremmassa roolissa, mutta asiaan nähden totisesti oikeassa roolissa, hakemassa ratkaisuja.

Lue lisää kansainvälisestä yhteistyöstä ja sen instrumenteista pelitulosten manipuloinnin torjumiseksi ensi viikon Nykypäivästä 1.11.2013 ja Nykypäivän uudesta digilehdestä jo 30.10.2013

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)