Intian verottajan mukaan Nokia on maksanut Suomeen veroja, jotka kuuluisivat Intiaan. Nokialta vaaditaan 250 miljoonaa euroa verorästejä.
Suomella ja Intialla on verosopimus, jonka mukaan yritys ei joudu maksamamaan samoista tuloista veroja kahteen maahan.
Elinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntijan Virpi Pasasen mukaan on mahdollista, että Suomi joutuu palauttamaan jo maksetut verot. Toinen vaihtoehto on, että yhtiö joutuu nielemään niin sanotut kansainvälisen toiminnan riskit ja maksamaan verot kahteen maahan.
– Kyllä niitä veroja palautetaan, ja varsinkin EU-alueella pitää päästä sopimukseen, että kaksinkertaista verotusta ei jää voimaan. Mutta EU:n ulkopuolella tilanne on huonompi, sanoi Tampereen yliopiston vero-oikeuden professori Seppo Penttilä Yle uutisille.
Nokian pitäisi saada päätös veroasiasta tänään torstaina, jotta verottajan pantiksi vaatima Chennain tehdas voisi siirtyä sovitusti Microsoftille.





