"Suomi voisi vastaanottaa vähintään 10 000 pakolaista Turkista"

Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että pakenevien ihmisten on voitava tulla Eurooppaan hakemaan suojelua. 

  • LKS 20151214 Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 14. joulukuuta 2015. Istunnossa esiteltiin valtion vuoden 2016 talousarvioesitys ja käytiin yleiskeskustelua talousarvioehdotuksesta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

    Outi Alanko-Kahiluoto

    ()

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluodon mukaan sotaa paenneiden syyrialaisten on päästävä turvaan. Eurooppa ei voi sysätä vastuuta yksin Turkille.

– Turkissa on nyt lähes kolme miljoonaa pakolaista. Jos EU vastaanottaisi Turkista edes puoli miljoonaa pakolaista, olisi Suomen kohtuullinen osuus EU-maiden välisessä reilussa vastuunjaossa vähintään 10 000 ihmistä, Alanko-Kahiluoto arvioi vihreiden tiedotteessa.

EU-johtajat ovat neuvotelleet huippukokouksessaan EU:n ja Turkin sopimuksesta, jolla halutaan estää ihmissalakuljetusta Turkista Kreikkaan.

– Kreikkaan saapuneiden joukkopalautukset mahdollistava sopimus vaarantaisi käytännössä sen, että jokainen turvapaikkahakemus arvioidaan yksilöllisesti. Ollaanko nyt luomassa näennäiskäsittelyä, joka käytännössä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia, Alanko-Kahiluoto kysyy.

Hänen mielestään inhimillisyys on tästä pallottelusta kaukana. Vaarana on, että turvapaikanhakijat joutuvat entistä vaarallisimmille reiteille ja salakuljettajat käärivät heiltä entistä suuremmat rahat.

"Nyt tarvitaan laillisia keinoja päästä Eurooppaan"

Alanko-Kahiluoto muistuttaa, että lisäksi on ratkaisematta, miten viime vuonna Eurooppaan saapuneet turvapaikanhakijat sijoitetaan reilusti EU-maihin.

– Rajojen sulkeminen Euroopan sisällä ja ihmisten pakottaminen epäinhimillisille leireille EU-maiden rajoilla on sietämätöntä. Suomen on tehtävä kaikkensa, jotta Eurooppa löytää kestävän tavan jakaa pakolaiset eri maihin, Alanko-Kahiluoto painottaa.

Nyt hänen mielestään tarvitaan laillisia keinoja päästä Eurooppaan, mikä tarkoittaisi nykyistä merkittävästi suurempia kiintiöpakolaismääriä.

– Suomen 750 pakolaisen kiintiö on täysin riittämätön nykyisen pakolaiskriisin aikana. Se on moninkertaistettava, Alanko-Kahiluoto vaatii.

Lisäksi hänen mukaansa on tarjottava todellinen mahdollisuus perheenyhdistämiseen. Myös humanitaarisen viisumin käyttöönotto mahdollistaisi laillisen saapumisen Eurooppaan,

– Maailmassa on 60 miljoonaa pakolaista. Suomi on yksi maailman vauraimmista maista. Me selviämme pakolaisten vastaanottamisesta ja heidän kotouttamisestaan suomalaiseen yhteiskuntaan, jos tahdomme. Suomen on oltava historian oikealla puolella - siellä, missä ihmisiä autetaan, eikä sallita hukkumiskuolemia Välimerellä tai paleltumisia surkeilla pakolaisleireillä, Alanko-Kahiluoto painottaa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.