Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) esittää torstaina valtioneuvostolle Fennovoiman ydinvoimalaluvan hyväksymistä ja TVO:n luvan epäämistä.
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vahvisti maanantaina puolueensa lähtevän hallituksesta, mikäli Fennovoiman periaatelupa hyväksytään.
– On vaikea kuvitella huonompaa hanketta kuin Fennovoima, Niinistö luonnehti tiedotustilaisuudessaan.
Vihreät tulkitsevat Niinistön mukaan Fennovoiman lupaa täysin uudeksi periaateluvaksi. Hallitusohjelmassa vihreät saivat läpi linjan, jonka mukaan uusia periaatelupia ei myönnetä.
Pääministeri Alexander Stubb kommentoi tilannetta maanantai-iltana Kesärannassa pitämässään tiedotustilaisuudessa.
– On erittäin todennäköistä, että (ydinvoima) päätös hyväksytään, Alexander Stubb totesi.
Stubb sanoi arvostavansa ja kunnioittavansa vihreiden päätöstä, mikäli puolue päättää jättää hallituksen. Hän kuitenkin muistutti, että vasta torstaina nähdään, mitä lopulta tapahtuu.
Stubbin mielestä Fennovoiman lupa ei ole uusi ydinvoimalupa.
– Olen tässä Ville Niinistön kanssa eri mieltä. Tämä on pelkkä täydentäminen ja nimenomaan laitostoimittajan kohdalla, Stubb sanoi.
Stubbin mukaan hallitus jatkaa toimintakykyisenä, vaikka hallituspuolueiden enemmistö kutistuisikin vain pariin paikkaan vihreiden lähdön myötä.
– Monta lakialoitetta on vielä syksyn aikana saatava läpi ja ne pystytään hoitamaan pienessä ja suppeammassa kokoonpanossa.