Verkkouutiset

Konkaripoliitikko hallitukselle: Mikään ei ole tärkeämpää kuin johdonmukaisuus

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) kummeksuu hallituksen rakenneuudistuspaketin epäjohdonmukaisuuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sasin mielestä hallituksen oli tarpeetonta lisätä valtion menoja.

– Minun on vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, että ensin säästetään, jota pidetään hyvänä asiana. Ja sitten lisätään taas samalla sektorilla menoja, jota myös pidetään hyvänä asiana, Sasi kirjoittaa nettisivuillaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Mikään ei ole sen tärkeämpää kuin politiikan johdonmukaisuus, hän jatkaa.

Hallitus muun muassa päätti pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Samalla se päätti karsia toisen asteen koulutuspaikkoja.

Sasin mielestä hallituksen perjantaina hyväksymä paketti on kuitenkin ”hyvä tiekartta”.

– Tavoiteasettelun suunta on selvä joskin varsin yleisluontoinen. Tavoiteaikataulut on selkeästi asetettu ja on todella hyvä jos hallitus niissä pysyy, Sasi sanoo.

Hänen mielestään on hyvä, että portti lisäsäästöille jätettiin auki.

– Konkreettiset säästöt jäivät vähäisiksi, pariin prosenttiin koko kestävyysvajeesta. Tätä osin korvaa se, että yleisluontoisissa linjauksissa on todella mahdollisuuksia lisäsäästöihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)