Verkkouutiset

Paula Risikko perustulosta: Työn syrjään päästävä kiinni

Varapuhemies muistutti, että hallitusohjelmassa on sovittu osallistavan sosiaaliturvan eteenpäin viemisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varapuhemies Paula Risikko edellyttää, että perustulokokeiluun sisällytettäisiin osallistava elementti.

– Perustulokokeiluun tarvitaan osallistava elementti. Päätavoite tietysti on se, että työikäiset ja työkykyiset ihmiset pääsevät työn syrjään kiinni, arvioi Risikko kokoomuksen eduskuntaryhmän järjestämässä tilaisuudessa.

Risikko myös muistutti, että hallitusohjelmassa on sovittu vietävän osallistavaa sosiaaliturvaa eteenpäin. Risikko johtaa kokoomuksen perustulokokeilua ja sosiaaliturvan uudistamista pohtivaa työryhmää.

Osallistavaa sosiaaliturvaa analysoitiin myös Kelan perustulokokeilun esiselvityksessä. Selvityksessä todettiin, että sen hallinnollisten ongelmien takia osallistumistulomalli ei ole ihanteellisin perustulokokeilun vaihtoehto toteuttamiskelpoisuuden kannalta, eikä osittain vastikkeellisena mallina mahdollistaisi myöskään määritelmällisen perustulon tutkimista.

– Ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Osallistumiselementti on välttämätön, jos perustulokokeilusta halutaan edetä todelliseen sosiaaliturvan uudistamiseen. Nämä osallistavan osallistumistulon hallinnolliset ongelmat voidaan ratkaista, toteaa Risikko.

Osallistava sosiaaliturva pohjautuu A. B. Atkinsonin osallistumistuloajatteluun. Ajatuksena on, että perustulon saajat osallistuisivat tavalla tai toisella yhteiskunnan rakentamiseen. Se on sukua vastikkeelliselle sosiaaliturva-ajattelulle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)