Verkkouutiset

Ostovoiman lasku jatkuu – kasvu edellyttäisi kilpailukyvyn parantamista

Ostovoiman kestävä kasvu edellyttää Suomen talouden kilpailukyvyn parantamista, sanotaan tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan (tuposeto) raportissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ennusteen mukaan ansiot nousevat tänä vuonna 1,2 prosenttia ja kuluttajahinnat 0,8 prosenttia.

Palkansaajien yhteenlasketun käytettävissä olevan reaalitulon eli ostovoiman arvioidaan supistuneen 0,6 prosenttia vuonna 2014, eli toista vuotta peräkkäin.

Ostovoiman supistumiseen ovat vaikuttaneet tuposeton mukaan työllisyystilanteen heikkeneminen, ansiokehityksen hidastuminen sekä veronkorotukset. Vuonna 2015 ostovoiman odotetaan pysyvän edellisen vuoden tasolla. Veronkorotuksista huolimatta ostovoimaa tukee hidastuva inflaatio.

Ensi vuonna tuposeto arvioi ostovoiman jälleen supistuvan.

Suhteellisilla yksikkötyökustannuksilla mitaten Suomen tehdasteollisuuden kilpailukyky heikentyi vuonna 2013 kolmatta vuotta peräkkäin.

– Heikkeneminen johtui käytännössä kokonaan euron valuuttakurssin vahvistumisesta, sillä nimelliset yksikkötyökustannukset eivät enää kasvaneet kilpailijamaita nopeammin. Tulevina vuosina koko talouden yksikkötyökustannusten kasvuvauhti hidastuu kilpailijamaiden tasalle, selvitystoimikunta sanoo.

Tämä ei kuitenkaan ennusteiden mukaan vielä riitä kääntämään Suomen kustannuskilpailukykyä paranevalle uralle suhteessa muuhun euroalueeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)