Verkkouutiset

Presidentti Niinistö: Tähän me poliitikot olemme täysin syypäitä

Presidentti arvostelee julkisen sektorin palkkajohtajuutta sekä ulkomaille toimintojaan siirtäviä yrityksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että julkisen sektorin eli kuntien ja valtion 58 prosentin osuus Suomen bruttokansantuotteesta on ”täysin kestämätön”.

– Se ilmeisesti on eniten maailmassa tällä hetkellä, mikä ei ole terve tilanne alkuunkaan, Niinistö totesi työ- ja elinkeinoministeriön talousseminaarissa keskiviikkona.

Niinistö katsoi muutama vuosi sitten synnytetyn julkisen sektorin palkkajohtajuuden ongelmalliseksi.

– Siihen me poliitikot olemme täysin syypäitä. Kävi nimittäin niin, että siellä sopimusneuvottelujen puolella julkinen sektori otti todellakin palkkajohtajuuden. Samanaikaisesti oli muitakin elementtejä liikkeellä, muun muassa tuottavuusohjelma.

Sen tarkoituksena oli Niinistön mukaan saada julkisella sektorille tehokkaita tuloksia lisäpalkkauksella, mutta ilman kokonaiskustannusten nousua.

– Kannustava lisäpalkkaus ainakin toteutui, Niinistö ironisoi.

Hän arvostelee sitä, että kun julkisella sektorilla on tehty säästötoimenpiteitä, ne ovat kohdistuneet lähinnä suorittavaan portaaseen.

– Siihen, joka välittömästi palvelee kansalaisia. Siellä ylemmillä portailla, johon myöskin tuottavuusohjelman puitteissa suurimmat korotukset kohdistuivat, ei olisi niinkään rivejä harvennettu, päinvastoin, Niinistö sanoo.

– No, onhan siitä se hyöty, että varmistetaan, että seminaareissa riittää julkisen sektorin väkeä jatkossakin.

Yksi Niinistön kritiikki osui suomalaisyrityksiin, jotka vievät toimintojaan ulkomaille verohoukutusten perässä.

– En usko, että sillä millään tavalla ratkaistaan suuria finanssiongelmia, mutta se on kyllä eettiseltä kannalta aika tärkeä kysymys, Niinistö totesi.

Presidentti muistutti, että yhteiskunta kouluttaa työvoimaa, tukee yrityksiä ja takaa niille vakaan toimintaympäristön.

– Valtioneuvosto on nyt ilmeisenä houkuttimena alentanut yhteisöverokantaa varsin kilpailukykyiselle tasolle kansainväliselle tasolle arvioiden. Toivoisin, että yrityksissä harkitaan tätä asiaa monipuolisesti, Niinistö sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)