Verkkouutiset

Metsäteollisuus: Päästökaupan aiheuttama kustannusnousu on korvattava kokonaan

Hallituksen pitää ensi viikon kehysriihessä keskittyä parantamaan teollisuuden kilpailukykyä, ei murentamaan sitä ylimääräisillä kustannuksilla tai veronkorotuksilla, vaatii Metsäteollisuus ry.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatisen mukaan Suomi pystyy omilla päätöksillään vaikuttamaan kotimaisen teollisuuden kilpailukykyyn.

Hänen mielestään metsäteollisuuden toimintaedellytysten kannalta on oleellista, että hallitusohjelmaan kirjattu päästökauppakompensaatio otetaan käyttöön täysimääräisenä. Kompensaatiolla on tarkoitus korvata energiaintensiiviselle teollisuudelle EU:n päästökaupan aiheuttamaa kustannusten nousua.

– Jos kompensaatio toteutetaan vain osittaisena ja päästöoikeuden hinta nousee, kasvaa ero suomalaisten ja kilpailijamaiden tehtaiden välillä tulevina vuosina yhä suuremmaksi, Jaatinen huomauttaa tiedotteessaan.

Metsäteollisuus haluaa myös että vapaaehtoiseen suojeluun perustuvaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa METSO:n rahoitusta vahvistetaan ja ohjelman jatkuminen turvataan.

Lisäksi metsäteollisuuden investoinnit ja lähivuosina kasvava puun tarve edellyttävät toimivaa ja kustannustehokasta infraa.

– Puu on saatava metsistä liikkeelle ja tuotteet asiakkaille. Hallituksen on taattava raakapuun terminaaliverkoston toisen vaiheen rahoitus. Lisäksi rataveron poistoa on jatkettava ja väylämaksut poistettava. Yksityisteille on turvattava riittävä rahoitus, lisää Jaatinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)