Verkkouutiset

Jukka Kopra asedirektiivistä: Merkittävä työvoitto suomalaisten hyväksi

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan mukaan asedirektiivi on osoitus siitä, että pienikin maa voi vaikuttaa EU:n päätöksiin olemalla aktiivinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra sanoo olevansa tyytyväinen asedirektiivin lopputulokseen. Tiukkojen neuvottelujen tuloksena syntynyt asedirektiivi turvaa hänen mukaansa tulevaisuudessakin suomalaisen aktiivisen reserviläistoiminnan ja metsästysharrastuksen erityispiirteet.

Kopra on tyytyväinen erityisesti siitä, että maamme reserviläistoiminta on nyt saatettu osaksi direktiiviä.

”Suomen lähes ainutlaatuisen ja laajan reserviläistoiminnan huomioinen oli yksi tärkeimmistä tavoitteistamme neuvotteluissa. Se onkin nyt erikseen huomioitu, eli reserviläistoiminta on tunnustettu yhdeksi erityispiirteeksi. Tämä on pitkälti pitkäjänteisen ja tiiviin vaikuttamistyön ansiota”, Jukka Kopra sanoo.

Hänen mukaansa kyseessä on työvoitto suomalaisten hyväksi.

”Asedirektiivin lopputuloksesta voi hyvillä mielin sanoa, että asiat säilyvät Suomessa jotakuinkin ennallaan. Tämä prosessi on merkittävä työvoitto ja osoitus siitä, että pienikin maa voi vaikuttaa EU:n päätöksiin olemalla aktiivinen.”

Asedirektiivi on EU:n lainsäädäntöhanke, joka määrittää yksityishenkilöiden laillisen aseenhankinnan ehdot sekä sen, kuinka he voivat laillisesti pitää hallussaan aseita ja viedä niitä EU-maasta toiseen. Kopran mukaan direktiivin käsittely on ollut erityisesti Suomessa monin tavoin haastava asia, sillä esitys olisi alkuperäisessä muodossaan heikentänyt suomalaisten mahdollisuuksia harjoittaa reserviläistoimintaa ja metsästystä.

Erityistä huolta asedirektiivineuvottelujen viime vaiheessa herätti muun muassa suomalaisten puoliautomaattisten reserviläisaseiden määrittely, niiden lipaskoot sekä määräykset lääkärintarkastuksista. Suomen neuvottelukanta näkyy Kopran mukaan vahvasti näiden kaikkien seikkojen lopputuloksessa, sillä reserviläiset otettiin erikseen huomioon ja esimerkiksi lääkärintarkastuksista päättäminen jäi kansallisesti toteutettavaksi.

”Komissio antoi esityksen nopeasti Pariisin terrori-iskujen jälkeen, eikä siinä ehditty tekemään riittävän kattavia vaikutusarviointeja. Tämä huolestutti suomalaisia laajalti. Pyrimme silloin vaikuttamaan asiaan voimakkaasti, ja nyt pitkäjänteisen vaikuttamisprosessin jälkeen voi todeta, että lopputulos on varsin hyvä”, sanoo Kopra.

Hänen mukaansa asedirektiivin käsittely osoittaa, että vaikuttaminen todella kannattaa, sillä tässä tapauksessa sillä oli suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

”Monet harrastajat ja reserviläisjärjestöt antoivat paljon palautetta asedirektiivin ensimmäisestä vedoksesta. Palaute otettiin huomioon ja sitä lähdettiin voimakkaasti edistämään sekä eduskunnassa että europarlamentissa. Kiitos tästä lopputuloksesta kuuluu neuvottelijoiden ohella aktiivisille kansalaisille ja kansalaisjärjestöille”, Kopra sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)