Verkkouutiset

Lehdet: Palkansaajaliitot suunnittelevat yhdistymistä jättikeskusjärjestöksi

Palkansaajajärjestöt suunnittelevat yhdistymistä yhdeksi isoksi palkansaajien keskusjärjestöksi, kertovat Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiasta neuvoteltiin maanantai-iltana salaisessa kokouksessa hotelli Tornissa Helsingissä.

Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien tietojen mukaan koollekutsujana oli SAK:hon kuuluvan Pamin puheenjohtaja Ann Selin.

SAK:n liitoista mukana olivat ainakin Metalliliitto, Paperiliitto, Rakennusliitto, AKT, TEAM ja JHL ja STTK:sta Tehy, Super, Jyty ja Pro.

Keskusjärjestöjen puheenjohtajista paikalla olivat SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Akavan puheenjohtajaa Sture Fjäderiä ei ollut kutsuttu, mutta kokouksessa myös Akavan toivottiin tulevan mukaan neuvotteluihin.

Kokouslähteiden mukaan kyse oli vasta tunnustelusta. Paikalla olevilta liittojohtajilta kysyttiin, ovatko he kiinnostuneita suurliitosta tai ainakin sen hyötyjen ja haittojen selvittämisestä. Kukaan ei suoraan tyrmännyt hanketta.

Tavoitteena on yksi, nykyistä SAK:ta suurempi järjestö, joka vahvistaisi palkansaajajärjestöjä suhteessa työnantajapuolen Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)