Verkkouutiset

Eero Heinäluoma: Kansalaisaloitteet saavat asianmukaisen käsittelyn

Kansalaisaloitteilla on todellista vaikutusta, sanoo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puhemies Eero Heinäluoma sanoo, että eduskunnan loppuun saakka käsittelemistä kansalaisaloitteista yksi on hylätty ja toinen asiallisesti ottaen hyväksytty. Kolmannella on hänen mukaansa hyvät mahdollisuudet mennä läpi.

– Kaikki kansalaisaloitteet tulevat eduskunnassa asianmukaiseen käsittelyyn, jossa ne läpivalaistaan ja käydään läpi samalla vakavuudella kuin kansanedustajien lakialoitteet, Heinäluoma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tähän mennessä on loppuun asti käsitelty turkistarhauksen kieltämistä koskeva aloite, joka hylättiin eduskunnan täysistunnossa äänin 146–36.

Toinen loppuun asti käsitelty kansalaisaloite koski omakotitalojen energiatodistuksia. Kansalaisaloitteen pohjalta eduskunta päätti yksimielisesti, että hallituksen pitäisi EU:ssa pyrkiä muuttamaan energiadirektiiviä niin, ettei todistuksia enää vaadita vanhoilta omakotitaloilta.

Ennen kuin todistuksista voidaan EU:n puolesta luopua, eduskunta velvoitti hallitusta korjaamaan eri energiamuotojen kertoimista aiheutuvat vertailtavuusongelmat.

– Kun yksi aloite on hylätty ja toinen tosiasiallisesti hyväksytty, pidän läpimenoprosenttia aika korkeana, Heinäluoma toteaa kansalaisaloitteiden käsittelyn arvostelijoille.

Tekijänoikeuslaista on valmistunut sivistysvaliokunnan mietintö, jossa esitetään aloitteen hylkäämistä. Sitä ei ole vielä käsitelty täysistunnossa. Neljännen, tasa-arvoista avioliittolakia koskevan kansalaisaloitteen valiokuntakäsittely on loppusuoralla.

– Se on tulossa suuren salin käsittelyyn marras-joulukuussa ja mitä kansanedustajien näkemyksiä olen kuunnellut, aloitteella näyttäisi olevan mahdollisuus mennä läpi, Heinäluoma arvioi.

Heinäluoman mukaan niin turkistarhauksesta, tekijänoikeuksista, tasa-arvoisesta avioliittolaista kuin energiatodistuksistakin on aloitteiden valiokuntavaiheessa järjestetty julkiset kuulemiset. Julkinen kuuleminen rattijuoppouden rangaistuksien tiukentamista vaativasta kansalaisaloitteesta on tämän viikon torstaina.

Kuudes eduskuntaan vireille tullut kansalaisaloite koskee ruotsin kielen valinnaisuutta. Sen käsittely on valiokunnassa vasta aivan alussa.

– 50 000 ihmisen allekirjoitus kansalaisaloitteessa varmistaa, että asia tulee esille ja eduskunnan käsiteltäväksi. Yhtä lailla 50 000 allekirjoitusta tarkoittaa, että se ei ole Suomen kansan enemmistön tahto eikä johda sellaisenaan lainsäädäntöön, puhemies huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)