Verkkouutiset

Vasemmistonuoret: ”Tarvitaan euroalueen sisäisten ylijäämien verotusta”

Vasemmistonuorten puheenjohtajan mukaan EU:n pitäisi puuttua yksittäisten valtioiden budjettialijäämien sijaan valtioiden välisten vaihtotaseiden tasapainoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistonuorten Li Anderssonin mukaan vahvojen talouksien kasvattaessa kilpailukykyään heikkojen talouksien ongelmat pahenevat, ja euroalueen sisäinen epätasapaino syvenee entisestään.

– Alijäämärajoitusten ohella tarvitaan euroalueen sisäisten ylijäämien verotusta. Ylijäämien verotuksesta saadut tulot tulee siirtää alijäämäisten talouksien kehittämiseen.

Anderssonin mielestä myös EKP:n mandaattia pitää muuttaa siten, että pelkän inflaation torjumisen sijaan EKP:n on edistettävä työllisyyttä ja Euroopan talouden vakautta.

– Puhtaan spekulatiivista sijoitustoimintaa tulee ehkäistä suoralla pankkivalvonnalla ja -sääntelyllä. Rahoitusmarkkinalainsäädäntöä – ja verotusta on kiristettävä rahaliiton alueella siten, että verotus rankaisee sijoittajia liian riskipitoisista spekulatiivisluonteisista sijoituspäätöksistä ja kannustaa heitä sijoittamaan ennemmin matalammalla riskillä esimerkiksi julkisiin rakennushankkeisiin.

Hänen mukaansa Eurooppaa vaivaavan velkakriisin ratkaisemiseksi on kiinnitettävä huomio yksityiseen velkaan sekä aloitettava velkojen uudelleenjärjestelyt ja anteeksiannot.

Rahaliiton rakenteellisten uudistusten toteutuminen on edellytys rahaliitossa pysymiselle, toteaa Andersson.

– Jos uudistuksia ei tehdä, Suomen tulee järjestää kansanäänestys mukanaolosta rahaliitossa, joka pakottaa sisäiseen devalvaatioon.

”Laajoja investointiohjelmia”

Anderssonin mukaan EU:n nuorisotyöttömyyden kuriin laittamisessa avainasemassa ovat laajat investointiohjelmat.

– Investoimalla julkisiin palveluihin, liikenneinfrastruktuurin ja rakennuskantaan on mahdollista luoda uusia työpaikkoja ja uutta kasvua niin nuorille kuin iäkkäämmille työntekijöille.

Hänen mielestään työttömyysongelmaa ei voida ratkaista ilman työn jakamista, koska työttömyys on yli 60 prosenttia.

– Ensinnäkin on luovuttava leikkauslinjasta. Rajut leikkaukset ovat johtaneet työttömyyden nopeaan kasvuun ja Kreikan tapauksessa jopa kasvattaneet maan velkaantumisastetta. Leikkaukset ovat olleet tuhoisia autettavien maiden reaalitaloudelle

Anderssonin mukaan kansalaisten luottamus niin päättäjiin kuin Euroopan unioniin rakoilee epäonnistuneen kriisihoidon johdosta, ja kansallismieliset liikkeet ovat voimistuneet kaikkialla Euroopassa.

Jos kriisinhoidossa ei nopeasti muuteta suuntaa kohti kansalaisten perusoikeuksia huomioivaa politiikkaa, Euroopassa on odotettavissa isoja ongelmia, Andersson toteaa

– Mikäli EU:ssa ollaan valmiita panostamaan työllisyyteen ja palveluihin, sekä uudistamaan rahaliiton ja pankkijärjestelmän rakenteita, on mahdollista palauttaa ihmisten usko Eurooppa-projektiin.

Anderssonille reilumpi ja oikeudenmukaisempi Eurooppa merkitsee ennen kaikkea sitä, että ihmisten perustarpeet ovat tyydytettyjä ja perusoikeudet toteutuvat tasavertaisesti.

Kun Anderssonilta kysytään, kuinka eurooppalaiseksi hän tuntee itsensä, vastaus on 4.

– Koen että minulla on enemmän yhteistä kreikkalaisten vasemmistolaisten kuin suomalaisten kokoomuslaisten kanssa.

Verkkouutiset haastatteli kesäjuttusarjaansa varten eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat, joilta kysyttiin näkemyksiä Euroopan tulevaisuudesta. Seuraava juttu ilmestyy sunnuntaina 20. heinäkuuta.

Lue myös:

”Jokaisen EU-maan oma asia” – kokoomusnuoret tiukkana työttömyydestä

Demarinuoret: ”Pk-yritykset ovat keskeisessä roolissa nuorten työllisyyden kannalta”

”Kaikista ei tarvitse tulla maistereita”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)