Verkkouutiset

Petteri Orpo: Harkitsen asettumista ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi

Vahvempi kokoomus olisi Suomen etu, Orpo perustelee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Petteri Orpo harkitsee vakavasti asettumista ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi.

– Kyllä harkitsen. Käyn vakavaa pohdintaa, Orpo sanoo Verkkouutisille.

Hänen mukaansa tilanne on muuttunut talvesta, jolloin hän vielä kertoi keskittyvänsä nykyisiin tehtäviin.

– Tilanne on muuttunut. Kokoomuksen sisäinen tilanne on muuttunut hyvin jännitteiseksi. Uskon, että avoin keskustelu siitä, minne ollaan yhdessä menossa, puhdistaa ilmaa puolueessa. Puheenjohtajakisaan osallistuminen antaisi myös minulle mahdollisuuden osallistua keskusteluun. Siksi pohdin.

Kokoomus on tällä hetkellä kannatusmittausten kolmonen, noin 17 prosentin kannatuksella. Orpo sanoo, että pohtii puheenjohtajuutta myös tästä syystä.

– Mielestäni vahvempi kokoomus olisi myös suomalaisten etu.

Orpo aikoo kuunnella kokoomuslaisia ja tehdä sen jälkeen päätöksen asettumisesta ehdolle.

– Ennen puoluekokousta päätös pitäisi tehdä, Orpo naurahtaa.

Petteri Orpo oli puheenjohtajaspekulaatioissa jo kaksi vuotta sitten, mutta päätti jättää pelikentän muille. Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaiksi ovat jo ilmoittautuneet valtiovarainministeri, istuva puheenjohtaja Alexander Stubb ja kansanedustaja Elina Lepomäki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)