MT: Perussuomalaiset lähimpänä keskustaa, keskustalaiset oikealla

Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan suomalaiset katsovat olevansa enemmän oikealle kuin vasemmalle kallellaan poliittisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

TNS-Gallupin joulukuussa tekemän kyselyn mukaan 15 prosenttia suomalaisista kuuluu omasta mielestään oikeistoon. 41 prosenttia on ajattelussaan ainakin jonkin verran oikealla.

Jonkin verran vasemmalla itseään pitäviä on 35 prosenttia ja vasemmistolaisia 9 prosenttia.

Kokoomuksen äänestäjät ovat oikeistolaisimpia. Keskustaa äänestävät kallistuvat 80 prosenttisesti ainakin jonkin verran oikealle.

Lähimmäs poliittista keskustaa sijoittuvat perussuomalaisten äänestäjät. He jakaantuvat lähes tasan sekä jonkin verran oikeistolaisiin että jonkin verran vasemmistolaisiin.

Vihreissä on vasemmistoliiton jälkeen toiseksi eniten tosivasemmistolaisia. Toisaalta neljännes vihreiden äänestäjistä on ainakin jonkin verran oikealla.

SDP:n kannattajista valtaosa on jonkin verran vasemmalle kallellaan.

Perussuomalaiset on kyselyn mukaan leimallisesti työväenpuolue. Puolueen kannattajista 61 prosenttia katsoo kuuluvansa työväenluokkaan. Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia katsoo kuuluvansa ylempään keskiluokkaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)