Verkkouutiset

Sture Fjäder kohun keskellä: ”Ikärasismille tehtävä jotakin”

Akavan puheenjohtaja tasoittelee lausunnostaan syntynyttä kohua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on pahoillaan, että nuoret ja ikääntyneet on laitettu julkisessa keskustelussa vastakkain.

Fjäderin Helsingin Sanomille antama lausunto Ruotsin mallin mukaisesta irtisanomisjärjestyksestä on saanut aikaan pienimuotoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa. Nuoret akavalaiset vaativat jopa Fjäderin eroa, koska hänen tulkitaan suosivan ikääntyneitä.

– Tästä on turhaan tehty vastakkainasettelua. Nuortenkin etu on, että ikääntyneet jatkavat pidempään töissä.

– En esitä Ruotsin mallin kopioimista Suomeen, vaan asian selvittämistä. Onko irtisanomisjärjestyksellä vaikutusta työllisyyteen? Suomessa ongelma on se, että meillä on liian vähän työtä, Fjäder sanoo Verkkouutisille.

Kipunointia Akavassa

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala esitti sunnuntain Helsingin Sanomissa vakavaa keskustelua siitä, pitäisikö Suomessakin ottaa käyttöön Ruotsin järjestelmä, jossa viimeisenä taloon otettu on irtisanottava ensimmäisenä.

Asiaa oli kysytty myös työmarkkinakeskusjärjestöiltä. Fjäder huomauttaa, että hänen ”myönteinen kantansa” ehdotukseen on ehdollinen: jos ikääntyneiden kohtelua ei muutoin saada kuntoon, on harkittava irtisanomisjärjestyksen muuttamista. Fjäderin pohdinnat ovat hänen omiaan, eivät Akavan virallinen kanta.

– Suomessa ikärasismi on kovaa. Asialle on tehtävä jotakin, hän huomauttaa.

Facebookiin perustettiin maanantaina sivusto, joka on nimetty Akavakapinaksi. Se on protesti nuorten syrjintää vastaan ja osoitettu suoraan myös Fjäderille.

– Tässä on myös väärinkäsitys. Ruotsissa irtisanomisjärjestys ei perustu ikään vaan aikaan, jonka työntekijä on ollut organisaatiossa, Fjäder tasoittelee.

Fjäder huomauttaa, että irtisanomisjärjestys on yksi asia muiden joukossa työurien pidentämiseen pyrkivässä projektissa.

– Tämä asia (irtisanomisjärjestys) pitää käydä läpi osana kokonaisuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)