Verkkouutiset

Björn Wahlroos arvostelee ”torakka-ajatuksia”: lisävelkaa ja yhteisomistusta

Pankkiiri Björn Wahlroos esitteli torstaina uutta kirjaansa, jossa hän esittää kritiikkiä hänen mielestään vanhentunutta ja ihmeellistä talousajattelua kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Björn Wahlroosin mukaan taloudessa on monta ihmeellistä ajatusta, jotka ovat jääneet elämään, vaikka niiden parasta ennen -päivämäärä meni umpeen pitkän aikaa sitten. Ekonomisti Paul Krugman on hänen mukaansa kutsunut niitä torakka-ajatuksiksi.

– Ne voi vetää vessasta alas vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina ne tulevat vaan takaisin, Wahlroos sanoi uusimman kirjansa Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta julkistamistilaisuudessa torstaina Helsingissä.

Tällaisia ajatuksia on Wahlroosin mielestä esimerkiksi usko siihen, että valtion velka on taikasauva.

Wahlroosin mukaan valtion velka ei kuitenkaan mitenkään eroa yksityisestä velasta. Hänestä tuntuukin järjettömältä, että valtion velkakierteen päättämiseksi suositellaan vielä lisävelan ottamista.

Wahlroos arvostelee myös myyttiä, jonka mukaan talous voi hyvin siitä, että yhä enemmän resursseja on yhteisessä omistuksessa.

– Jos joku niukka resurssi ei ole kenenkään omistuksessa, sitä käytetään aina väärin, Wahlroos huomautti.

Wahlroosin kritiikin kohteena ovat muun muassa niin sanotut keynesiläiset. Talousoppinut John Maynard Keynes julkaisi pääteoksensa Työllisyys, korko ja raha jo vuonna 1936. Hän korosti valtion finanssipolitiikan merkitystä kansantaloudelle.

Wahlroos kertoi pitävänsä Keynesiä loistavana ajattelijana, joka esitti innovatiivisen ratkaisun erikoiseen ongelmaan hyvin erikoisena hetkenä. Epäonneksi siitä kuitenkin tuli Wahlroosin mukaan universaali taikasauva, joka on johtanut Eurooppaa harhaan 80 vuotta.

Wahlroos arveli myös, että vanhoista opetuksista ei luovuta, koska niihin on investoitu paljon inhimillistä pääomaa.´

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)