Verkkouutiset

”Siirtolaiset ovat Suomessa alihyödynnetty voimavara”

Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen maahanmuuttokomitean puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.) kannustaa kaikkia suomalaisia tutustumaan siirtolaisiin ja auttamaan heitä juurtumaan Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tänään keskiviikkona 18. joulukuuta vietetään kansainvälistä siirtolaisuuden päivää. Päivä on juhlimisen arvoinen, sillä koko yhteiskunta voi parhaimmillaan hyötyä siirtolaisista. Olipa sitten kysymys tutkijoista, ravintoloitsijoista, muusikoista, kauppiaista, lastenhoitajista tai muista, jokaisella on jotakin annettavaa Suomelle, Anne-Mari Virolainen sanoo.

Hänen mielestään on valitettavaa, että maahanmuuttajia ajatellaan usein yhtenä yhtenäisenä ryhmänä ja että siirtolaisista luodaan usein kohtuuttoman kielteistä kuvaa.

– Ihmisten jokapäiväiset kokemukset siirtolaisista ystävinä, naapureina ja kollegoina voivat olla hyvinkin myönteisiä. Nyt onkin aika purkaa virheellisiä stereotypioita ja iloita ja kiittää siirtolaisten positiivisesta panoksesta suomalaiseen yhteiskuntaan, Virolainen toteaa.

Virolaisen johtaman maahanmuuttokomitean uusimmassa raportissa todetaan, että siirtolaisten yhteiskunnallinen vaikutus voi olla paitsi taloudellista niin myös kulttuuriin liittyvää.

– Siirtolaiset tuovat lisää dynamiikkaa ja elinvoimaa ikääntyvään Eurooppaan. Meidän tulee hyväksyä monimuotoisuus ja helpottaa tulokkaiden kotoutumista. Siirtolaisilta voidaan ja tulee tietenkin edellyttää myös suomalaisille tärkeiden arvojen kunnioitusta ja aktiivista pyrkimystä rakentavaan vastavuoroisuuteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)