Verkkouutiset

Viestintä on usein vaikeaa varsinkin puolison ja puhelinmyyjän kanssa

Tuoreessa kyselyssä lähes puolet vastaajista kertoi suuttuvansa, jos häntä ei ymmärretä, ja joka viidennen mielestä väärinymmärrys ei johdu hänestä itsestään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreessa kyselyssä lähes 40 prosenttia vastaajista kertoo tulevansa väärinymmärretyksi vähintään joka viikko ja 14 prosenttia vähintään kerran päivässä.

Viestintätoimisto Rianno Communicationsin mukaan vain viisi prosenttia vastaajista kertoo saavansa viestinsä perille haluamallaan tavalla.

Eniten viesti vääristyy puolisoiden ja sukulaisten välillä, mutta myös keskustelut puhelinmyyjien kanssa koetaan epäselviksi.

Esimiehen kanssa viestintäongelmia on joka kolmannella ja työkavereiden kanssa 38 prosentilla.

Kyselyyn vastaajista 72 prosenttia kertoo ärsyyntyvänsä ja lähes joka toinen suuttuu, jos vastaanottaja ei ymmärrä. Lisäksi 20 prosenttia on sitä mieltä, että vika on jossain muualla kuin viestin lähettäjässä itsessään.

Rianno Communicationsin toimitusjohtaja Riitta Auvinen arvioi, että vanhat kliseet tuntuvat pitävän paikkansa viestinnän kohdalla.

– Yksinkertainen on kaunista, maltti on valttia ja monesti yön yli nukkuminenkin kannattaa, Auvinen kertoo yhtiönsä tiedotteessa.

IRO Researchin tekemään sähköiseen kyselyyn vastasi tuhat suomalaista, joista 51 prosenttia on naisia ja 49 prosenttia miehiä. Kyselyn teetti Rianno Communications.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)