Simon Elo: Turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet toteutetaan

Uusi vaihtoehto kunnioittaa Suomen kansan päätöstä liittyä Euroopan unioniin.

  • LKS 20170619 Ryhmäpuheenvuoron pitänyt Uuden vaihtoehdon ryhmäjohtaja Simon Elo eduskunnan täysistunnossa maanantaina 19. kesäkuuta 2017. Täysistunnossa käytiin keskustelu valtioneuvoston tiedonannosta koskien hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta. Takana eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

    Simon Elo.

    ()

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon mukaan 20 kansanedustajaa oli valmiita uhraamaan oman poliittisen uransa isänmaan hyväksi.

Nämä kansanedustajat erosivat viikko sitten perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perustivat uuden eduskuntaryhmän, joka jatkaa hallituksessa. Hallituksen ministeristöön ei tullut muutoksia.

Elo sanoi Uuden vaihtoehdon olevan sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen tavoitteisiin.

– Tulemme suoraselkäisesti pitämään kiinni sovitusta. Esimerkiksi alueellisen kielikokeilun toteuttaminen ja turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet ovat historiallisia muutoksia, jotka toteutetaan, Elo linjasi eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheessa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi tänään eduskunnalle tiedonannon hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneista muutoksista.

Tavoitteena no bailout -säännön uskottavuuden palauttaminen

Simon Elo sanoi Uuden vaihtoehdon kunnioittavan Suomen EU-jäsenyyttä.

– Suomi on kansanvaltaisesti liittynyt EU:n jäseneksi, ja kunnioitamme kansan päätöstä. Suomi on hallitusohjelman mukaisesti EU:n rakentavan kriittinen jäsenmaa, joka on yhteistyökykyinen, mutta samalla tunnustaa EU:n tarvitsevan uudistamista, Elo sanoi.

Eurokriisin hoidossa linja on Elon mukaan jämäköitynyt.

– Hallitus jopa ajoi Kreikan euroeroa ja tavoitteena no bailout -säännön uskottavuuden palauttaminen.

Elon mukaan Uusi vaihtoehto haluaa "pelastaa taloutemme" ja tukea uusien työpaikkojen syntymistä. Hän totesi Nordean nostaneen juuri ennustettaan talouskasvusta tälle vuodelle kolmeen prosenttiin.

– Tällainen talouskasvu on vahvempaa kuin hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi vaaditaan. Näin ollen lisäleikkauksille ei ole tarvetta, Elo totesi.

– Opposition mielestä kaikki huono taloudessa on hallituksen syytä, joten onko kaikki hyvä taloudessa vastaavasti hallituksen ansiota?

Ei enää kohujen selittelyä eikä riitelyä

Elon mukaan Uusi vaihtoehto rakentuu myönteisyyden ja toivon ympärille.

– Loputon kohujen selittely, epäyhtenäisyyden henki ja riitely ovat menneisyyttä. Aloitamme uudelta pohjalta.

Elo sanoi korostavansa, että tämä oli "vaihtoehto, jolle ei ollut vaihtoehtoa".

– Vastuullisina kansanedustajina meillä ei ollut vaihtoehtoa jäädä ikuisesti oppositioon ikuisiksi opposition puolueen edustajiksi. Valitsimme sinisen tulevaisuuden.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kansanedustajat ovat perustaneet Sininen tulevaisuus -yhdistyksen, joka aiotaan viedä puoluerekisteriin.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.