Verkkouutiset

Taru Tujunen AL:ssa: Vähemmistöhallituksestakin on keskusteltava

Taru Tujunen uskoo, että ensi kevään vaaleissa kamppailu käydään keskustan ja kokoomuksen välillä. Keskustelu vähemmistöhallituksesta pitäisi hänestä käydä, vaikkei se johtaisikaan mihinkään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen pian väistyvä puoluesihteeri Taru Tujunen arvioi Aamulehdessä, että vihreiden lähtö hallituksesta tekee hyvää hallituspuolueille. Hän uskoo, että nyt jäljelle jäävien on parannettava vuoropuheluaan eduskunnan kanssa entisestään.

Tujunen on siirtymässä lokakuun alussa puoluesihteerin paikalta viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi.

– Minulle oli hirveän tärkeää, että en mene paikkaan, joka olisi puolueen minulle petaama vihreä oksa, Taru Tujunen sanoo.

Hän arvioi, että kokoomusjoukkueen uusiutuminen näin lähellä vaaleja on riski, joskin vanhalla kokoonpanolla jatkaminen olisi ollut sitä myös. Hänen mukaansa riski sortua samoihin virheisiin kuin Ruotsissa oli olemassa, mutta ”nyt kokoomus on tuliterä”.

Tujunen uskoo, että ensi kevään vaaleissa päätaistelupari on keskusta ja kokoomus.

Tujusen mukaan puolueiden määrä ei ole ratkaiseva tekijä hallituksen toiminnalle. Myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen voi olla mahdollista, että kaksi suurinta puoluetta ja Rkp eivät ole yhdessä eduskunnan enemmistö.

Tujunen avaisikin keskustelun siitä, voisiko myös vähemmistöhallitus johtaa Suomea. Se edellyttäisi puolueilta nykyisestä poikkeavia pelisääntöjä.

– Sellainen keskustelu kannattaisi aloittaa, vaikka se ei johtaisi mihinkään.

Kolmen suuren puolueen yhteishallitus ei saa häntä innostumaan, sillä käytännössä kyse voisi olla kahden kaupasta ja kolmannen korvapuustista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)