Verkkouutiset

Susanna Koski tekisi suomalaisesta sissimuonasta vientituotteen

Kansanedustaja Susanna Kosken (kok.) mielestä on todella valitettavaa ja epäloogista, että suomalaisille varusmiehille ei tarjota kotimaista ruokaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi perjantaina, että suomalaisten varusmiesten käyttämä sissimuona tulee kokonaan ulkomailta.

Taistelumuonapakkaukset toimittava Leijona Cateringin mukaan hinta ja toimitusvarmuus ovat suurimpia syitä, miksi pakkauksessa ei ole lainkaan kotimaisia tuotteita. Kotimaisten valmistajien toimitusvarmuus ei kuulemma riitä täyttämään armeijan tarpeita.

Susanna Koski ei pidä perustelua toimitusvarmuudesta uskottavana.

– Kotimaisen ruoan suosiminen pitäisi olla perusperiaatteena, kun tehdään päätöksiä julkisin varoin kustannetusta ruokailusta. Tämä pätee koulujen ja vanhainkotien lisäksi myös suomalaisten varusmiesten ruokailua. On todella sääli, mikäli osa varusmiesten muonituksesta tapahtuu kokonaan ulkomailla tuotetuilla tuotteilla, Koski sanoo.

Tällä hetkellä suomalaisten valmistajien ei kannata tuottaa taistelumuonapakkauksia, koska tilausvolyymit ovat niin pienet.

Kosken mukaan suomalaisilla elintarvikejalostajilla ja -valmistajilla olisi olemassa hyvät markkinat taistelumuonapakkausten laajamittaisempaan valmistamiseen, mikäli paketin markkinointimahdollisuudet halutaan käyttää kokonaan.

– Näen kotimaisista raaka-aineista ja elintarvikkeista valmistetusta sissimuonapakkauksessa suuren potentiaalin. Suomalaisten varusmiesten lisäksi tuotteella voisi olla kysyntää esimerkiksi retkeilijöiden ja vaeltajien keskuudessa, hän sanoo.

Kosken mielestä olisi paikallaan miettiä, sopisiko pakkaus muokattuna toimitettavaksi erilaisille kriisialueille, jossa suuri ihmismäärä on kipeästi helposti valmistettavan ja ravinteikkaan ruoan tarpeessa.

– Suomalaisesta sissiruokapakkauksesta voitaisiin kehittää suomalaisen äitiyspakkauksen kaltainen tuote, joka herättäisi kiinnostusta maailmanlaajuisesti. Tällöin kotimaisten valmistajienkin kannattaa jalostaa erikoisempia tuotteita, kun markkinat mahdollistavat suuremmat kysynnän, Koski sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)