Verkkouutiset

Sirkka-Liisa Anttila Akaan Seudussa: Ulkopoliittinen instituutti on Naton haarakonttori

Keskustan kansanedustajan mukaan hänen kanssaan eri mieltä olevat ajavat Suomea Natoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Voisi karrikoiden sanoa, että Ulkopoliittinen instituutti on Naton haarakonttori Suomessa. Haluan nähdä tieteelliset perustelut, millä kahdenvälisiä suhteita arvostellaan, Sirkka-Liisa Anttila toteaa Akaan Seudun haastattelussa.

Anttila viittaa UPI:n raporttiin Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla. Siinä tarkastellaan Venäjän ulkopolitiikan muutosta ja arvioidaan tämän muutoksen vaikutuksia Suomen kannalta.

Verkkouutiset kertoi raportista muun muassa tässä.

Sirkka-Liisa Anttila syyttää raporttia poliittiseksi.

– Luodaan kuva uhkista ja ongelmista. Eduskunnan yhteydessä toimivan instituutin veromaksajien rahoilla tehdyn selvityksen ei luulisi esittelevän faktana asioita, jotka ovat reaalielämälle täysin vieraita, hän sanoo.

Kansanedustajan mukaan hänen kanssaan eri mieltä olevat ajavat Suomea Natoon.

Anttilan mielestä Suomen täytyy ”olla yhteisessä rintamassa tuomitsemassa Venäjän toimet” kuten esimerkiksi Krimin annektointi. Hän muistuttaa kuitenkin ”reaalimaailmasta” ja vertaa tilannetta Yhdysvaltojen Irakin sotaan.

– Niinhän se meni USA:kin Irakiin ja jätti ongelmat – pakolaisongelmankin – eurooppalaisten hoidettavaksi. Kemiallisia aseita ei löytynyt yhtään tynnyriä, mutta ei tätä sotaa kukaan tuominnut, Anttila toteaa.

– Tässä se maailman oikeudenmukaisuus näkyy. Venäjä teki väärin mennessään Krimille, mutta vääryyttä maailmaan mahtuu, hän jatkaa.

Sirkka-Liisa Anttilan mielestä Suomen ei tule hoitaa Venäjä-suhteitaan ”EU-ankkurin kautta”.

– Se ei ole mahdollista. Suorat kontaktit ovat Suomen ja Venäjän yhteistyön kulmakivi. Tieteellisesti itseään kutsuva yhteisö ei voi tehdä tällaisia johtopäätöksiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)