Verkkouutiset

EU haluaa houkutella korkeasti koulutettuja osaajia uudistamalla oleskelulupakorttia

Euroopan komissio ehdottaa niin kutsutun sinisen kortin direktiivin uudistamista. Nykyinen direktiivi ei komission mukaan ole toiminut toivotulla tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n sininen kortti on oleskelulupa, joka oikeuttaa asumaan ja työskentelemään jonkin jäsenvaltion alueella. Komission ehdotus direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten annettiin kesäkuussa.

Nykyinen direktiivi on vuodelta 2009, mutta sen perusteella oleskelulupia on myönnetty vain vähän.

Direktiivin tavoitteena oli yhdenmukaistaa kolmansista maista tulevien asiantuntijoiden lupakäytäntöjä jäsenmaissa ja lisätä EU:n kilpailukykyä sekä taloudellista kasvua parantamalla EU:n valmiuksia houkutella korkeasti koulutettuja erityisosaajia. Tarkoitus oli siten puuttua EU:n työmarkkinoilla esiintyviin työvoima- ja osaamisvajeisiin.

Nyt voimassa oleva direktiivi ei ole onnistunut vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin, vaan siinä määritellyt maahanpääsyn ehdot ovat osoittautuneet liian rajoittaviksi. Esimerkiksi asiantuntijoilta vaadittava ansiotaso on osoittautunut liian korkeaksi.

Myös lupakäytäntöjen yhdenmukaistaminen jäsenmaissa on jäänyt heikoksi, ja nykytilanteessa useat jäsenmaat, kuten Suomi, käyttävät kansallisia lupajärjestelmiä.

Komissio haluaa uudistaa EU:n sinistä korttia tekemällä maahanpääsyn joustavammaksi ja parantamalla kortin haltijan oikeuksia, esimerkiksi helpottamalla EU:n sisäistä liikkuvuutta. Komissio ehdottaa, että nykyiset kansalliset rinnakkaisjärjestelmät korvattaisiin EU:n laajuisella järjestelmällä.

Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden kansalliseen järjestelmään

Valtioneuvosto suhtautuu pääpiirteissään myönteisesti komission ehdottamaan direktiivin uudistamiseen, koska nykyisellään direktiivi ei toimi.

Koska työmarkkinat sekä työmarkkinoiden houkuttelevuus kuitenkin poikkeavat toisistaan paljon eri jäsenmaissa, hallituksen mielestä on tärkeää, että jäsenmailla säilyy jatkossakin mahdollisuus kansalliseen, joustavampaan erityisasiantuntijan oleskelulupajärjestelmään.

– Näin voidaan varmistaa, että työvoiman maahanmuuton kehittämisessä huomioidaan aidosti kansallisten työmarkkinoiden tarpeet ja erityispiirteet, hallitus toteaa.

Ehdotus liittyy erityisesti EU:n pyrkimyksiin luoda uusi laillisen maahanmuuton politiikka. Se on samalla osa laajempaa kokonaisuutta EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)