Verkkouutiset

Wille Rydman: Suomesta on tullut terrorismin suurvalta

Kansanedustajan mukaan Suomi on saanut kyseenalaista kunniaa Syyriaan lähteneiden vierastaistelijoiden määrällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan monet kovinkin kaukaisilta meistä ehkä tuntuvat konfliktit saattavat koskettaa Suomea lopulta läheltä.

– Se, missä Suomi on saanut vähän kyseenalaistakin kunniaa, on se, että jos katsotaan esimerkiksi Syyriaan lähteneiden vierastaistelijoiden määrää, niin suhteutettuna väkilukuun olemme jonkinlainen terrorismin suurvalta, WIlle Rydman sanoi eduskunnassa tiistaina.

– Meiltä on lähtenyt eurooppalaisittain verrattuna pelottavan suuri joukko vierastaistelijoita taistelemaan Syyriaan pitkälti Isisin riveihin tai muihin hyvin epämääräisiin ja tarkoitusperiltään tuomittaviin joukkoihin.

Eduskunnassa käsiteltiin terroritekoja tekemään matkustamisen säätämistä rangaistavaksi.

Rydmanin mukaan on tärkeää, että viranomaisilla on välineet puuttua ja rikosoikeus tunnistaa tällaiset rikokset.

– Tässä tietysti herää myös isompi kysymys siitä, että kun meille tulee paljon ihmisiä ihan aidon hädän vuoksi pakoon etsimään turvaa ja suojaa, niin missä olemme epäonnistuneet, kun esimerkiksi toisen polven maahanmuuttajia sitten kuitenkin saattaa palata sinne omien isiensä maahan taistelemaan mahdollisesti juuri sellaisten joukkojen riveissä, jotka ovat kylväneet sitä kauhua, jonka pelossa osa väkeä tänne tulee, hän totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)