Routiminen, palsasuot ja lumen painanteet katoavat lähes kokonaan ilmaston lämmetessä pohjoisten alueiden maisemasta. Tämä heijastuu myös kasvillisuuteen.
– Valitettavasti näyttää siltä, että monet roudan aiheuttamat prosessit ovat jo nyt niille sopivan ilmaston rajoilla pohjoisessa Fennoskandiassa, tutkijatohtori Juha Aalto toteaa.
Esimerkiksi lievimmän ilmastonmuutosskenaarion perusteella prosesseille suotuisat olosuhteet tutkimusalueelta tulevat vähenemään yli 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä lämpötila- ja sadeolosuhteiden muutosten myötä.
Ilmastonmuutoksen seurauksena routaan ja lumeen liittyvien prosessien esiintyvyys tulee rajoittumaan korkeimmille tunturialueille, joissa näille suotuisat ilmasto-olosuhteet säilyvät pidempään kuin alavilla alueilla.
– Maaperässä oleva jää ei ole enää niin merkittävä ympäristöä muokkaava tekijä kuin aikaisemmin, Aalto kertoo.
Routarajassa viihtyvät kasvit uhanalaisia
Maanpintaa muokkaavien prosessien hiipuminen tulee vaikuttamaan voimakkaasti myös pohjoisen kasvillisuuteen.
– Monia harvinaisia kasveja esiintyy lähes yksinomaan routivassa pintamaassa tai lumenviipymäalueilla; näiden ympäristöjen väheneminen heijastuu myös alueen luonnon monimuotoisuudessa, sanoo luonnonmaantieteen professori Miska Luoto.
Lisäksi muutokset saattavat käynnistää voimakkaita palautemekanismeja, joilla voi olla suurta merkitystä alueellisiin ilmastojärjestelmiin hiilen kierron ja tundran pensastumiseen liittyvän maanpinnan heijastavuuden muutoksien kautta, Luoto jatkaa.
Routiminen ja lumenviipymät keskeinen osa pohjoista luontoa
Tutkimuksessa mallinnettiin routaan ja lumeen liittyviä maanpinnan prosesseja, kuten routakuohuntaa, palsasoita ja lumenviipymäpainanteita.
Mallinnustyö perustui erittäin laajaan kenttämittauksia ja kaukokartoitushavaintoja yhdistävään aineistoon. Tutkimuksessa käytetyillä parviennustamismenetelmillä pystytään huomioimaan mallinnukseen liittyvä epävarmuus ja esittämään prosessien paikallista vaihtelua luotettavasti ¬– tilastollinen mallinnus onkin toteutettu ennennäkemättömän tarkalla alueellisella erotuskyvyllä.
– Tämä on tärkeää, sillä aikaisemmat tutkimuksen antavat verraten epätarkan kuvan näiden prosessien esiintymisestä ja muutosherkkyydestä pohjoisilla alueilla, Juha Aalto sanoo.
– Tutkimuksessa hyödynnettiin erittäin tarkkoja ilmasto- ja maanpintamalleja. Nämä osoittavat, että pohjoisten alueiden maanpinta ja ekosysteemit tulevan muuttumaan voimakkaasti tämän vuosisadan aikana, sanoo Stephan Harrison Exeterin yliopistosta.
Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Exeterin yliopiston yhteistyönä toteuttaman kartoituksen ja mallinnuksen tulokset on julkaistu Nature Communicatios –tiedelehdessä.
