Verkkouutiset

Jari Lindström: Maahanmuuttajien kotouttamiseen uusia keinoja

Pakolaiskriisin vuoksi Suomeen asettuu ensi vuonna jopa 10 000 maahanmuuttajaa enemmän kuin viime vuosina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kasvava maahanmuutto edellyttää kotouttamisesta vastaavan oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan uudenlaista varautumista.

– Ensivaiheessa on keskeistä, että kuntiin ohjaus toimii mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä alueiden, kuntien ja työnantajien kanssa, jotta kuntaan osoittamiseen ja kotoutumiseen saadaan vauhtia, Lindström sanoo.

Hänen mukaansa uudessa tilanteessa korostuu maahanmuuttajien koulutuksen, työkokemuksen ja kielitaidon kartoittaminen.

Jatkossa maahanmuuttajien osaamista aiotaan arvioida jo vastaanottovaiheessa. Työ- ja elinkeinoministeriö kehittää parhaillaan verkkotyökalua, jolla turvapaikanhakijat voisivat itse arvioida osaamistaan jo ennen oleskeluluvan saamista.

Oleskeluluvan jälkeen TE-toimisto pyrkii laatimaan jo vastaanottokeskuksessa laajan maahanmuuttajan osaamisen kartoituksen. Kartoitusta hyödynnetään kuntaan ohjaamisessa, jossa otetaan huomioon alueellinen koulutustarjonta ja elinkeinomahdollisuudet.

Nopeasti koulutukseen tai työhön

ELY-keskusten ja TE-toimistojen rooli on keskeinen maahanmuuttajien ohjaamisessa. Kunnissa TE-toimiston tehtävä on tunnistaa maahanmuuttajan osaaminen ja ohjata heidät suoraan työelämään tai yrittäjiksi, ammatillista osaamista täydentäviin koulutuksiin tai muihin työllistymistä tukeviin toimiin.

Lindströmin mukaan työ- ja elinkeinoministeriössä on käynnistetty hanke, joka edistää maahanmuuttajien tehokasta työllistymistä. Hanke tukee TE-palveluiden työtä ja vahvistaa kytköksiä elinkeinoelämään.

Kotoutumiskoulutusta kehitetään siten, että se kytkeytyy nykyistä vahvemmin työelämään. Myös maahanmuuttajien yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan mahdollisuuksia pyritään hyödyntämään huomattavasti aikaisempaa enemmän.

– Maahanmuuttajien nopea aktivointi on tärkeää myös veronmaksajien kustannusten säästämiseksi ja radikalisoitumisen ehkäisemiseksi. Kannatamme aktiivisuutta ja vastikkeellisuutta. Ohituskaistoja ei ole kuitenkaan tarkoitus rakentaa, Lindström sanoo.

Arvioiden mukaan Suomeen saapuu tänä vuonna 35 000 turvapaikanhakijaa, joista kolmannes saanee oleskeluluvan.

– Kotouttamisen haaste on valtava, ja siksi tarvitsemme uudenlaisia toimintamalleja ja uutta ajattelua. Uusien keinojen ja koordinoinnin täytyy toimia käytännössä eikä jäädä teorian tasolle. Tulijoiden määrän kasvu heijastuu kotouttamistoimiin jo lähikuukausina, joten aikaa ei ole haaskattavana, Lindström toteaa.

Kotouttamisen toimintasuunnitelma on luettavissa osoitteessa www.tem.fi/kotokysymykset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)