– Sote-palvelujen tasosta päättää viime kädessä valtio lainsäädännössä. Vastuun ja vallan on oltava samoissa käsissä, joten selkein tapa hoitaa rahoitusta on valtion kautta, kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoi kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Vantaalla lauantaina.
Valtion rahoituksella Stubb tarkoitti, ettei kokoomus tue ajatusta siitä, että sote-palvelut rahoitettaisiin maakuntaverolla.
Keskustapuolueesta on kuultu puheenvuoroja maakuntaveron puolesta.
Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen kannatti Maaseudun tulevaisuudelle viikko sitten lauantaina antamassaan haastattelussa maakuntaveron käyttöön ottamista maakuntauudistuksen yhteydessä.
”Yleinen mielipide keskustassa on, että aito itsehallinto edellyttää verotusoikeutta. Oma kantani on, että tarvitaan jonkinlainen maakuntavero”, Kurvinen linjasi.
Stubbin mukaan kansalaisten ja eri tasoilla toimivien päättäjien on ymmärrettävä, ”mistä rahat tulevat ja mihin ne käytetään”.
– Verotuksen pitää myös olla kokonaisuudessaan ohjattavaa. Valtion tasolla on seurattava, ettei verotus kiristy. Verotuksen painopistettä tulee siirtää työn verotuksesta kulutus- ja haittaveroihin. Tällaista kokonaisharkintaa voidaan tehdä vain valtion tasolla, Stubb totesi.