Verkkouutiset

Yle: Kielteiset asenteet ajavat maahanmuuttajia ääriliikkeisiin Suomessa

Dosentti Sakari Suutarin mukaan Suomesta on liitytty jihadisteihin eniten suhteessa muslimiväestöön. Yksi syy voi olla valtaväestön nuorten kielteiset mielipiteet maahanmuuttajia kohtaan, uutisoi Yle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumissa Jyväskylässä puhunut dosentti Sakari Suutari Jyväskylän yliopistosta totesi, että hieman yleistäen voi sanoa, että kasvualustaa anti-jihad-liikkeelle on jo pitkään ollut olemassa.

– Ei ole kovin yllättävää, että Suomesta osa maahanmuuttajista tässä tilanteessa on päätynyt jihadiin. Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei ehkä heidän mielestään tällaisessa rasistisessa ilmapiirissä ole mahdollista, Suutarinen sanoi.

Kansainvälisessä koulusaavutustutkimuksessa on käynyt ilmi, että suomalaiset pojat suhtautuvat maahanmuuttajiin kielteisimmin. Tutkimuskohteena oli nuoria 38 maasta. Suutarin mukaan suomalaisnuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan on myös lisääntynyt vuosituhannen alusta lukien.

Suutarin mukaan olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että Suomessa on kasvamassa hyvin maahanmuuttajakielteinen poikanuoriso. Kehitys on tapahtunut vuosikymmenten aikana. Suutari korjaisi tilannetta lisäämällä keskustelua kouluissa. Hän pitää valitettavana sitä, että kouluneuvostot ajettiin aikanaan alas. Hänen mukaansa erillinen uskonnon opetus muslimeille ja kristityille on länsimaisittain harvinaista.

Suutari perää kasvattajan vastuuta sekä muslimeilta että kantasuomalaisilta.

– On täysin oikein vaatia meidän muslimiyhteisöltä sitä, että he ottavat huomioon mahdollisuuden nuorison radikalisoitumiseen. Muslimiyhteisön tulisi toimia siten, että sotaan lähteminen jäisi mahdollisimman vähäiseksi ja että he ottaisivat vastuun rauhankasvatuksesta. Sama tehtävä on tietysti myös valtaenemmistöllä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)