Opiskelija voi saada opintotukea myös kesäajalle, jos hän suorittaa tutkintoonsa kuuluvia opintoja päätoimisesti. Myös kesäopintotukeen kuuluvat opintoraha, asumislisä ja lainatakaus.
Kesäajaksi lasketaan yleensä kesä-, heinä- ja elokuu, jos kesäkuukaudet eivät kuulu lukuvuoden normaaliin opiskeluaikaan.
Tukea voi saada esimerkiksi luentokursseihin, kirjatentteihin, työharjoitteluun tai opinnäytetyön tekemiseen. Lukio-opiskelijoille ei yleensä voida myöntää opintotukea kesäksi.
Saadakseen kesäopintotukea ammatillisessa koulutuksessa opintoja pitää olla vähintään keskimäärin 3 opintoviikkoa tai 4,5 osaamispistettä tukikuukaudelta, korkeakouluopinnoissa yleensä vähintään keskimäärin 5 opintopistettä tukikuukautta kohden.
Kesäajan opintovaatimukset ovat keskimääräisiä. Jokaiselta tuettavalta kuukaudelta ei tarvitse kertyä määrättyä määrää suorituksia, vaan niitä voi kertyä yhdeltä kuulta enemmän kuin toisilta. Pääasia on, että opintoja on jokaisena tuettavana kuukautena ja että opintosuoritusten yhteismäärä on riittävä.
Opiskelija voi hakea kesätukea joko verkossa Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi tai opintotuen muutosilmoituksella.