Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko oikoo uutisointia, jonka mukaan kokoomus ei osallistuisi Helsinki Pride -tapahtumaan, koska pääsyn ehtona on ollut eheyttämistoiminnan kieltävän lain edistäminen.
– Uutisointi koskien Helsinki Prideä on harhaanjohtavaa. Kokoomuksen puoluekokous on 2020 hyväksynyt aloitteen eheytyshoitojen kieltämisestä, Kokko kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Puoluesihteeri kertoo, että kokoomuksessa on noudatettu käytäntöä, että alueelliset toimijat edustavat kokoomusta alueellisissa Pride-tapahtumissa. Näin on Kokon mukaan toimittu myös Helsinki Priden osalta.
– Tänä vuonna Helsinki Pridelle osallistuvat Helsingin kokoomus, kokoomusopiskelijat, Helsingin kokoomusnuoret ja Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary ry, Kokko listaa Helsingissä Prideen osallistuvat kokoomusyhdistykset.
Kokoomuksen kansanedustaja, eurovaaliehdokas Aura Salla vaatii korjausta uutisointiin.
– Pride-uutisointi on virheellinen ja tulee korjata välittömästi. Kokoomuksen kanta eheytyshoitoihin on kielteinen, asiasta on puoluekokouspäätös, hän kirjoittaa X:ssä.
Kokoomuksessa on noudatettu käytäntöä, että alueelliset toimijat edustavat kokoomusta alueellisisssa Pride-tapahtumissa. Näin on ollut myös Helsinki Priden osalta.
— Kristiina Kokko (@kristiinakokko) May 22, 2024
Pride-uutisointi on virheellinen ja tulee korjata välittömästi. Kokoomuksen kanta eheytyshoitoihin on kielteinen, asiasta on puoluekokouspäätös. Kokoomusta Pridessa edustaa piirijärjestöt 👉 @KokoomusHki ja me edustajat. 🌈#pride @helsinkipride @kokoomus
— Aura Salla (@AuraSalla) May 22, 2024
Tiedoksi kaikille: Kokoomuslaiset yhdistykset osallistuvat Prideen omalla blokilla. Kokoomuksella myös on selkeä kanta eheytyshoitoihin: ne tulee kieltää!#pride #kokoomus
— Saara-Sofia Sirén 🇫🇮🇪🇺🇺🇦 (@saarasofia) May 22, 2024