Verkkouutiset

”Miten puoluejohtaja voi vakavissaan päästellä tällaista?”

Kansanedustaja Mikko Kärnä pitää Li Anderssonin ehdotuksia lihantuotannon rajoituksista epärealistisina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vastaa Uuden Suomen blogissa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin ajatuksiin suomalaisen maataloustuotannon kehittämisestä.

Andersson sanoi Maaseudun Tulevaisuudessa muun muassa, että lihatuotannossa käytettävät parsinavetat, porsitushäkit, häkkikanalat tulisi kieltää siirtymäajalla ja tukien maksaminen lopettaa välittömästi.

Kärnän mukaan Anderssonin ehdotukset tarkoittaisivat toteutuessaan välitöntä tappotuomiota tuhansille suomalaisille tiloille, kymmeniätuhansia uusia työttömiä, ruoan hinnan kallistumista sekä kulutuksen siirtymistä ulkomaalaiseen lihaan.

Keskustaedustajan mielestä ”leikkuupuimuri on nyt karannut pahasti käsistä. Mitä taas tulee ehdotukseen tukien poistamisesta Björn Wahlroosilta, niin ehdotus ei ole pelkästään populistinen, vaan se tuo myös mieleen ilkeitä analogioita Neuvostoliitosta, jossa varakkaat talonpojat, kulakit, joutuivat Stalinin vainojen uhreiksi. Andersson unohtaa myös autuaasti saman asian kuin entinen ympäristöministeri (Ville) Niinistökin: lämpö ei tule patterista”.

‒ Suomalaisen maataloustuotannon laatukriteerit ovat erittäin korkeat, enkä ymmärrä, miksi Andersson haluaa suomalaisten siirtyvän syömään elintarvikkeita, joiden tuottaminen ei ole täällä nykyisellään laillista. Tämä voitaisiin toki estää kieltämällä ulkomaisten lihatuotteiden maahantuonti, tai koko lihansyönti, ja tätä Anderssonin myös olisi tullut esittää pitääkseen esityksensä millään tasolla uskottavana, Mikko Kärnä kirjoittaa.

Hänen mukaansa on aivan selvää, että parsinavetat, porsitushäkit, häkkikanalat, turkistarhaus tai nykymuotoinen turvetuotanto eivät ole tulevaisuuden ratkaisuja.

‒ Mutta niiden kieltämisen ajaminen on täyttä hulluutta. Vanhat tuotantomuodot korvautuvat ajan myötä uusilla, ja näin tapahtuu koko ajan myös maataloudessa. Maatalouden tukijärjestelmiäkin on uudistettava rohkeasti, mutta viljelijöiden etua kunnioittaen. Katseen on oltava suunnattuna tulevaisuuteen, mutta liian nopea maailmanparannus ei koskaan onnistu ja johtaa seurauksiin, joita sen naiivit kannattajat haluavat vähimmin ajatella.

Kärnä sanoo, että Anderssonin tarkoitus näyttää olevan korottaa itsensä moraalisäteilyn korkealle jakkaralle.

‒ En suoraan sanottuna voi ymmärtää, kuinka suomalainen puoluejohtaja voi tällaisena vaikeana aikana suoltaa vakavissaan ehdotuksia, joiden ainoina vaikutuksina olisivat kymmenettuhannet menetetyt työpaikat ja kansallisen kilpailukyvyn rapautuminen. Näyttää myös pahasti siltä, että vasemmisto on päättänyt tosissaan ryhtyä kilvoittelemaan vihreiden kanssa poliittisen vesimelonin tittelistä. Molemmat puolueet kun ovat nykyisellään päältä vihreitä, mutta sisältä syvänpunaisia ja valitettavan usein ylikypsiä, Kärnä päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)