Kenraalin mukaan ensimmäistä kertaa erillisenä laadittu puolustusselonteko mahdollistaa paneutumisen puolustuksen yksityiskohtiin niin nykytilan kuin kehittämisenkin osalta.
– Omasta puolustuksesta huolehtiminen ei ole sapelinkalistelua, vaan sekä velvollisuutemme, että myös turvallisuusympäristöämme vakauttava tekijä. Viestimme on selvä: Suomi ylläpitää toimintaympäristön kehitykseen suhteutettua puolustuskykyä ja valmiutta, totesi Jarmo Lindberg 221. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina.
Hän kiitteli sitä, että valtioneuvoston selonteossa on tunnistettu, että on tarve kehittää uutta, mutta myös ylläpitää ja korvata vanhaa.
– Puolustuksen kehittämisen keskiössä ovat valmius, käytöstä poistuvien suorituskykyjen korvaaminen sekä tiedustelu, kyberpuolustus ja kaukovaikuttaminen. Valmiuden kehittämiseen esitetty lisäpanostus varmistaa sen, että kykenemme vastaamaan joka hetki sotilaallisiin uhkiin ympäristön vaatimusten edellyttämällä tavalla, Lindberg totesi.
Hänen mukaansa parlamentaarisen selvitysryhmän suosituksen mukaisen 150 miljoonan euron lisärahoituksen jatkaminen materiaalihankintoihin myös vuodesta 2021 eteenpäin varmistaa Maavoimien ja kaikkien puolustushaarojen yhteisten kykyjen kehittämisen.
– Strategisten hankkeiden rahoitus ei ole mahdollista nykyisen tasoisesta puolustusbudjetista, mistä syystä ne tulee rahoittaa erillisvaroin, Lindberg kuitenkin huomautti.