Verkkouutiset

HS: 70-80 prosenttia turvapaikanhakijoista tulee maahan ilman papereita

Maahanmuuttoviraston mukaan noin 70-80 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista tulee maahan ilman henkilöllisyysasiakirjoja, kertoo Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuodesta 2011 alkaen Suomeen on tullut yli 54 000 turvapaikanhakijaa. Vain reilulla 10 000:lla oli mukanaan voimassa oleva matkustusasiakirja ja reiluilla 3000 joku henkilöllisyystodistus.

Tällaisissa tapauksissa viranomaiset ovat aluksi sen varassa, mitä hakija kertoo omasta henkilöllisyydestään. Tällainen oli myös Turun puukotusiskun pääepäilty, jonka oikea nimi onkin Abderrahman Bouanane, 22.

– Joidenkin turvapaikanhakijoiden osalta olemme väkisinkin siinä tilanteessa, että me rekisteröimme heidät, tallennamme heidän kertomansa tiedot ja otamme heistä biometriset tunnisteet, poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta kertoo Helsingin Sanomille.

Usein tulijan henkilöllisyyden jäljille päästään sormenjälkitunnisteiden avulla.

Väärän henkilöllisyyden antamiselle on monia syitä. Turvapaikanhakija voi esimerkiksi harhauttaa viranomaista tietoisesti, jos hän on syyllistynyt aiemmin rikoksiin. Yksi syy voi olla se, että hakija on hakenut turvapaikkaa jo muualta, ja hän kuvittelee, että hakemalla turvapaikkaa toisella nimellä esimerkiksi Suomesta, hänen asiansa käsitellään uudestaan.

Poliisilla ja Maahanmuuttovirastolla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni turvapaikanhakija kertoo viranomaisille väärän nimen.

– Valtaosa hakijoista on hakemassa täältä turvapaikkaa, eikä heidän tarkoituksenaan ole erehdyttää viranomaisia nimen suhteen, Poutanen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)