Verkkouutiset

Pentti Linkola HS:lle: Halla-aholaisilta puuttuu monissa asioissa vähäinenkin valistus

Kalastaja ja luonnonsuojelija Pentti Linkola arvioi Helsingin Sanomille olevansa halla-aholaisten kanssa samaa, vaikkakin vielä jyrkempää mieltä Afrikan väestönkasvusta ja siirtolaisten tulosta, mutta esimerkiksi presidenttiehdokas Laura Huhtasaarelle (ps.) hän ei missään nimessä antaisi suunvuoroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pentti Linkola pitää koko maapallon väestökasvun hidastamista tämän hetken tärkeimpänä kysymyksenä. Nykyinen kasvu on hänen mielestään sietämättömän mahdoton.

– Nyt pitäisi aloittaa edes siitä, että tässä valtakunnassa ja maailmassa ryhdyttäisiin säännöstelemään syntyvyyttä. Mutta ei sekään yksin riitä. Valmiiksi tiheimmin asutettuun maanosaan eli Eurooppaan tulee muista maanosista pakolaisia ja siirtolaisia. Rajoille pitäisi ehdottomasti laittaa sulku, 84-vuotias Linkola totesi Helsingin Sanomille keskiviikkona Helsingissä elämäkertansa tiedotustilaisuudessa.

Hänen mielestään kaikki materiaalinen kehitysapu pitäisi ottaa heti pois Afrikan mailta. Ainoastaan kondomeja saisi jakaa.

– Kun ihmiset lähtevät Afrikasta, heitä ollaan pelastamassa Välimerellä. Tulee kyynel silmään, kun ajattelee toiminnan järjettömyyttä. Se olisi luonnollista, että edes pieni ylijäämä hukkuisi Välimereen. Mutta sitäkään ei anneta tapahtua, Linkola huomautti.

Hän arvioi olevansa Afrikan väestönkasvusta ja siirtolaisten tulosta samaa mieltä kuin halla-aholaiset, mutta pitää omaan kantaansa jyrkempänä. Muuten hänen mukaansa halla-aholaisilta kuitenkin puuttuu monissa asioissa vähäinenkin valistus.

– Esimerkiksi presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ei usko edes evoluutioon eikä tieteen tuloksiin. Sellaiselle ihmiselle ei pitäisi missään nimessä antaa suunvuoroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)