Verkkouutiset

Jussi Halla-aho: Edes kielteisen päätöksen saaneita ei pystytä palauttamaan, jos he eivät halua lähteä

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho pitää sisäministeriön antamia lukuja turvapaikkapäätöksien hyväksymisprosenteista harhaanjohtavina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sisäministeriö on arvioinut, että noin 30 prosenttia viime vuonna tulleista turvapaikanhakijoista saisi oleskeluluvan. Media on toistellut tätä lukua kyseenalaistamatta, ja kustannusarviot on rakennettu sen pohjalle. Arvio on kuitenkin erittäin kyseenalainen, Jussi Halla-aho totesi perussuomalaisten työmiehen tuumaustunnilla torstaina.

Halla-ahon mukaan sisäministeriön luku perustuu aiempien vuosien lukuihin. Tällöin paljon suurempi suhteellinen osuus tulijoista on Halla-ahon mukaan kuitenkin saapunut turvallisista maista, mikä on vaikuttanut hylättyjen hakemusten määriin.

Hän nostaa esimerkiksi vuoden 2014.

– Vuonna 2014 maahanmuuttovirasto teki 1 346 myönteistä ja 2 050 kielteistä päätöstä. Tästä saadaan myönteisten päätösten osuudeksi reilu kolmannes. Irakilaisia koskevia päätöksiä oli kuitenkin tuolloin vain 717 ja somaleja vain 239, Halla-aho sanoi.

Hänen mukaansa hakijoissa oli tuolloin suhteellisen paljon albaaneja, länsiafrikkalaisia, pohjoisafrikkalaisia ja ukrainalaisia, joista melkein kaikki saivat kielteisen päätöksen. Irakilaisten kohdalla hyväksyttyjen hakemusten osuus oli kuitenkin Halla-ahon mukaan 77 prosenttia, kun Dublin-tapaukset ja ilmeisen perusteettomat hakemukset jätettiin pois.

– Epäselvää on, onko kielteisen päätöksen saaneitakaan poistettu maasta. Irak ei ota vastaan kansalaisiaan, jos nämä eivät palaa vapaaehtoisesti.

Halla-aho kävi esityksessään läpi lukuja Suomeen tulijoista. Hänen mukaansa Suomen suurimmat turvapaikanhakijaryhmät ovat irakilaiset ja somalialaiset. Halla-aho totesi heidän saavan Eurostatin mukaan kaikista EU-maista kaikkien todennäköisemmin turvapaikan Suomesta.

– Nämä tekijät epäilemättä lisäävät Suomen houkuttelevuutta juuri kyseisissä tulijaryhmissä.

Halla-ahon laskelmien mukaan hyväksyttyjä päätöksiä tulee viime vuonna maahan saapuneille huomattavasti sisäministeriön kertomaa enemmän.

– Yhteensä oleskeluluvan saisi siis viime vuonna tulleista irakilaisista, somaleista ja afgaaneista reilu 23 000 eli noin 70 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista. Tämän päälle tulisivat muita kansallisuuksia koskevat myönteiset päätökset.

Jussi Halla-ahon mukaan luvuissa on huomioitava myös se, että Dublin -palautukset ja muut palautukset toimivat EU:ssa huonosti.

– Edes kielteisen päätöksen saaneita ei käytännössä pystytä palauttamaan, jos nämä eivät halua lähteä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)